25.09.2008

Vaikkakin pyrin pitämään keskustelua lähempänä realismia kun utopiaa, katson tämän aiheen sallivan hieman enemmän jälkimmäistäkin. Kyseessä on kertomuksia omista taustoistani, ajatuksista ja mietteistäni politiikan saralta. Kenties jokin lukija ymmärtää paremmin miten ajatuksenjuoksuni toimii tämän myötä. Varoitan kuitenkin – konkreettisia asioita tässä tekstissä on heikonlaisesti.

Miksi en pidä puolueista

Puolue on mielestäni synonyymi kompromissille. Puolueiden hallintotyylien väliset erot tekevät kompromissista joko tukijalan tai talutushihnan, useimmiten jotain siltä väliltä. Ryhmäkuri voi pakottaa ihmiset toimimaan vastoin omantuntonsa ääntä, jolloin on rikottava joko luottamus puoluetovereihin tai omaan uskoonsa. Usein tulilinjalle joutuvat myös äänestäjille annetut lupaukset. Toki fiksu poliitikko valitseen puolueen omien aatteidensa pohjalta eikä päinvastoin. Polittisen puolueen valinta on parhaimmillaan omien aatteidensa syy eikä seuraus. Enemmän tai vähemmän se on kuitenkin myös kompromissi.

Vaikka puolueen linjana olisi tukea yksilöllisyyttä ja olla vaatimatta ryhmäkuria, jäsenyys on silti myös leima hyvässä ja pahassa. Puolueen johtohenkilöiden puheet heijastuvat jokaiseen sen jäseneen ja ehdokkaaseen. Puolueiden sisäiset isot riidat, joita etenkin suurimmilla puolueilla tuntuu olevan säännöllisesti, ovat myös omiaan vaikuttamaan jokaiseen puolueen kanssa tekemisissä olevaan, toki siis myös äänestäjiin ja kannattajiin. Tämä kaikki riippumatta siitä, mitä nimenomainen ehdokas tai jäsen itse ajattelee, tekee tai sanoo.

Vaihtoehtoja puolueille

Ajatukseni vaihtoehdoista ovat luonnollisesti täysin teoreettisia ja siten varmasti hiomattomia. Vain käytäntö osaa viimeistellä asian, tai kuten tietotekniikan alan sanonnat asian ilmaisevat, pelimies testaa tuotannossa. Allaolevaa ei myöskään pidä tulkita valmiina ratkaisuna, vaan ajatuksina, joiden pohjalta ratkaisu löytää osan suuntaviivoistaan.

Ajatuksissani poliittiset puolueet muotoutuisivat poliittisiksi yhteisöiksi ja yhdistyksiksi. Henkilö voisi luonnollisesti kuulua useampaan ja yhdistysten välinen yhteistyö on mahdollista.

Asettelu ehdokaslistoille tapahtuisi yksilöinä. Poliittiset yhdistykset eivät saa olla päättävinä tekijöinä ehdokkaiden valinnassa, vaan ihmisen on pystyttävä itse lähtemään liikkeelle, toki tietyin tasaveroisin kriteerein. Yhdistykset voisivat toki tehdä yhteistä kampanjointia, markkinointia ja tiedotusta.

Etenkin valtiollisen median olisi toimittava fiksummin vaalien alla. Nyt valokeilassa ovat lähinnä ne, joilla on isoin vaalibudjetti ja joiden odotetaan voittavan vaaleissa. Keskustelun aiheena on joka tilaisuudessa kaikki maan ja taivaan väliltä. Totuus löytyisi sattumanvaraisuudella, teemapohjaisilla keskusteluilla, erikoisuuksien etsinnällä ja puolueettomalla vastakkainasettelujen tutkinnalla.

Toivon kirjoittelevani tähän lisääkin ajatuksia, mutta koen päivän politiikan kiireisemmäksi kun taivaanrannan maalailun, joten tämä saa odottaa nyt.

Miten toimin nykypolitiikassa

Pyrin elämään realismin matkassa, tässä ja nyt. Se tarkoittaa, että välttelen paikkoja, jossa joudun tiukan ryhmäkurin äärelle. Hyväksyn sen, että puolueen valinta leimaa minua, mutta pyrin silti luomaan itsestäni oman, ei puolueen näköisen kuvan. En ole halukas kylvämään pakkoa enempää puolueen logoja toimintaani. Harrastan mieluusti dialogia itselleni läheisistä asioista puoluetoverien kanssa, käyn heidän kanssa kahvilla tai oluella ja pyrin pitämään keskustelua yllä. Ilmaisen erimielisyyteni selkeästi ja poistun keskustelusta johon en koen mahtuvani.

En pelkää puoluerajoja. Jos toisen puolueen jäsen on kanssani samaa mieltä, koen sen samanlaiseksi tilanteeksi kun samanmielisen puoluekaverin. En koe mitään ongelmaa yhteisessä kampanjoinnissa, dialogissa, promootiossa tai muussakaan vastaavassa, jos lähtökohtana ovat yhteiset ajatukset. Osaan nimetä useammastakin puolueesta ihmisiä, joiden kanssa olen monista aiheista samaa mieltä. Vain yksi poikkeus on – keskustapuoluetta pidän yksiselitteisesti rikollisjärjestönä, enkä halua toimia yhteistyössä rikollisten kanssa. Olen todistanut heidän jäsenistöstään liian paljon talousrikoksia, uhkailua, väärennöksiä, huijausta ja oikeastaan kaikkea sitä, mikä voi vain tuhota yhteiskuntaa. Moisen anteeksiantamiselle ei näy olevan edellytyksiä, vaikkakaan en moista poissulje mahdollisuutena. Minusta moinen korjausliike ei voi kuitenkaan lähteä liikkeelle. Asia on myös luonteeltaan niin vakava, etten voi tai halua pehmittää sitä ruusuisemmalla, diplomaattisemmalla tekstillä.

Tällä hetkellä, Vihreiden listoilta liikkuessani olen listautunut sitoutumattomaksi, eli en ole Vihreän Liiton jäsen. En usko, että aivan pian haluan myöskään jäsenyyteen ryhtyä. Sen verran monesta asiasta olen puolueen johtohenkilöiden kanssa eri mieltä. Se ei ole syy riitaan tai osoitus kunnioituksen puutteesta heitä kohtaan. Se on vain tapani ilmaista, etten halua allekirjoittaa mietteitäni samalla kynällä. Se ei myöskään tarkoita, ettenkö arvostaisi monia heidän jäseniä, henkilöitä ja yhteisiä mietteitä.

Monet syyt Vihreiden valintaan tulivat myös yllä sanotuksi. Koen heidät tällä hetkellä ainoaksi toimivaksi puolueeksi, jolla on asianmukaisia kannanottoja tietotekniikan saralla. Paljon tästä on varmasti Jyrki Kasvin ansiota. Vihreät myös noteerasivat toimintani nuorisokulttuurien piirissä ja ovat aiemminkin tukeneet nuorten suosimien marginaalikulttuurien olemassaoloa. Samalla muut puolueet eivät olleet osoittaneet mitään kiinnostusta aiheeseen ja onpa näistä harrasteista etsitty suurten puolueiden parissa syyllisiäkin mitä ihmeellisempiin ongelmiin yhteiskunnassa.

Mitä toivon lähitulevaisuudelta

Seuraan suurella mielenkiinnolla Piraattipuolueen kehittymistä. Koen yhden aihepiirin puolueet positiiviseksi kehityssuunnaksi. Aika lailla jokainen puolue on alkuvaiheillaan ollut yhden aiheen puolue. Jos sellaisen toteuttaa oikein, se on piristystä politiikkaan, ihmisten ja asioiden tuomista takaisin valokeilaan puolueiden sijaan. Piraattipuolueen provokatiivista nimeäkään en pidä enää pahana, vaikka sitä aluksi kritisoinkin. Pian muistin, että perinteisiä provokatiivisia puoluenimiä ovat mm. Liberaalit, Maalaisliitto, Sosiaalidemokraattinen puolue ja Vihreä liitto. Provosointi on sallittua, etenkin kun se ei ole tarkoitushakuisesti loukkaavaa ja käytetty termistö kuvastaa suoraviivaisesti sitä, mistä toiminnassa on kyse.

Toivon, todennäköisesti turhaan, että media ryhdistäytyisi työssään. Tällä hetkellä Yleisradiota myöten joka media vaan rohkaisee ostamaan poliittisen aseman rahalla. Toimittajien ennakkoluulotkin ovat omiaan pahentamaan tilannetta, joskin tämän osalta on myös merkkejä positiivisesta kehityksestä. Toimittajan ei pidä päättää mielipidettä aiheesta, vaan antaa keskustelun käydä. Olen hävennyt silmät päästäni keskusteluja, jossa poliittisesti epämiellyttävän mielipiteen omaavaa henkilöä grillataan paitsi keskustelun vastapuolen, myös toimittajien puolesta. Se on vastaan paitsi sananvapautta, myös toimittajan työn eettistä pohjaa. Myös, ja erityisesti väärien mielipiteiden on päästävä esille.

Luokka: Minä itse
You can follow any responses to this entry through the RSS 2.0 feed. Responses are currently closed, but you can trackback from your own site.

Comments are closed.