07.02.2011

Tämä blogi poistettiin ilman perusteluja Aamulehden blogeista. En ole saanut sille selitystä, mutta toivon että sellainen vielä löytyy. Olen pari kirjoitusvirhettä korjannut ja ilmaisua selkeyttänyt alkuperäisversiosta.

Koska blogi oli osa isompaa sarjaa, tästä jäi mainitsematta yksi oleellinen lähde, joka tuli ilmi aiemmassa tekstissä. Lähtökohtia-alaotsikon 3. ja 4. kappaleissa lähteenä oli myös YLEllä näytetty dokumentti “Lapset, jotka Eurooppa unohti”.

On jo ehtinyt hieman aikaa kulumaan siitä, kun Jussi Halla-aho kirjoitti täkyjä Illmanin Mikalle. Rajanveto yleistämisen, herjauksen, rasismin ja tilastojen välillä on kuitenkin yhä häilyvämpi. Milloin asiat ovat perusteltuja johtopäätöksiä, milloin tuomittavia? Aiheesta saa mietittävää pitkäksi aikaa.

Virheistä oppii

Asia lähti liikkeelle Sinikka Torkkolan taannoisesta blogista, josta hän päätyi poistamaan kommentteja sekä herjaamaan niiden kirjoittajia. Älkää ymmärtäkö väärin – tarkoitukseni ei ole vihanpito häntä vastaan. Hänelle sattui vihanpuuska ja se purkautui sanoina, eikä minulla ole mitään syytä ottaa tuota muuta kuin inhimillisenä pikku mokauksena, jollainen voisi sattua minullekin. Itse asiassa nostan hattua hänelle siitä, että hän ilmaisi vihansa sanoin eikä väkivallan keinoin. Vaikka olen hänen kanssa eri mieltä, on mukava nähdä ihmisiä joiden kanssa voi olla eri mieltä ilman vastapuolen turvautumista uhkauksiin tai pahempaan. Jatkakaamme sivistynyttä erimielisyyttä vastakin ja pahoittelen että sain sinut suutuksiin.

Taustalla oleva asia on sen sijaan vielä kiintoisampi ja pakottaa pohdiskelemaan rajanvetojen paikkaa. Tällä kertaa aiheena olivat romanit, jotka sopivatkin mietiskelyn pohjaksi mainiosti. Romanien esimerkissä pelikentällä on niin maine ja perinteet, kuin myös tilastot, päivän politiikan kuumat perunat sekä luonnollisesti vaalien alla yleiset lyömäaseet. Absoluuttista, kivenkovaa faktaa on monesti käytännössä mahdotonta esittää johtopäätöksenä. Sen osoittaa jo käyttämäni metafora, sillä kiviä tupataan kyllä koviksi kutsumaan, vaikka jotkut kivet ovatkin pehmeitä.

Lähtökohtia

Katsotaan asiaa ensin romanien maineen kannalta. Kuten tiedämme, he ovat olleet maassamme satoja vuosia. Heidän huonosta maineestaan on tarinoita yhtä pitkältä ajalta. Omasta suvustani olen kuullut tarinoita parin sukupolven takaa. Romanit tällöin kiersivät maataloissa, totesivat olevansa köyhiä ja avuttomia ja pyytävänsä isännältä armollisuutta että voisivat yöpyä vaikkapa navetassa. Kun säälistä tähän myönnyttiin, he sotkivat paikat, ryöstivät kaiken mikä ei ollut kiinni naulattuna ja lähtivät sen sileän tien. Toisaalta, myös toisenlaisia tarinoita Suomen maaseudulta löytyy, joissa romanit olivat mukavia tuttavia monille. Tarinoita yhdistää tosin se lähtökohta, että työmiehiksi tai -naisiksi heistä ei kuitenkaan ollut.

Tilastollisesti romanit työllistyvät huomattavasti surkeammin kuin valtaväestö. Toisaalta, he taas esiintyvät rikostilastoissa huomattavasti valtaväestöä useammin. He saavat myös muuhun väestöön nähden parempaa sosiaaliturvaa erinäisten lisätukien sekä järjestetyn asumisen muodossa. Työnantajilta saatujen palautteiden perusteella he eivät ole halukkaita työhön, vaativat erikoisjärjestelyjä työpaikoilta ja kieltäytyvät monista työtehtävistä. Suomessa YLEn Hullu Juttu -ohjelman tekemä tutkimus osoitti myös, että heistä ei työntekijöiksi ole. Vaikka työ sinänsä sujuisi, se jää yksittäiseen kertaan. He eivät tule paikalle kun lupaavat.

Dokumentit ovat puolestaan osoittaneet esimerkiksi varkaiden olevan heidän piirissä kunnioitetuimpia kaikista. Siinä missä moni valtasuomalainen haluaisi johtajaksi tai kuuluisaksi näyttelijäksi, romaneille suurin ja kunnioitetuin asema on mestarivaras. Yhtä lailla dokumenteissa on todettu, että he eivät kärsi minkäänlaista moraalista dilemmaa varastamisesta, valehtelusta tai huijaamisesta – ainakaan kun kohteena ovat muut kuin romanit. Heidät koulutetaan siihen pienestä pitäen ja jo kymmenvuotiaat lapset ovat monesti lajissa mestareita.

Viimeinen lähtökohta on yhteydessä heidän ja meidän kulttuurimme välillä. Kuten tiedämme, lukuisissa maissa on jo pitkään tarjottu kiertäville ja kerjääville romaneille mahdollisuutta niinsanotusti irrottautua oravanpyörästä. He saisivat kodin, koulutuksen ja ruoan sekä mahdollisuuden pärjätä osana yhteiskuntaa. Vastineeksi heidän tulisi luopua lasten hyväksikäytöstä sekä varastelusta. Parhaissakin esimerkeissä tilaisuus on kiinnostanut noin prosentin luokkaa romaneista, vaikka tiedotus on ollut mittavaa. He, jotka ovat muutoksen läpikäyneet, ovat kuitenkin osoittaneet tyytyväisyyttä lopputulokseen.

Johtopäätöksiä

Aloitetaan johtopäätökset yksinkertaisesta päästä, varastamisesta. Sen tiedämme, että varastaminen ja muu epärehellisyys on heille hyväksytty elämäntapa. Se ei tarkoita, että kaikki romanit sitä harjoittaisivat, mutta määrä on suuri. On kenties väärin puhua heistä täysin yleisesti varkaina. Kenties turvallisempi versio olisi todeta, että romanit ovat äärimmäisen taipuvaisia varasteluun sekä epärehellisyyteen yleisesti. Silloin pysytään tilastollisesti soveliaan ilmaisun piirissä.

Toinen selkeä johtopäätös on nähdäkseni kulttuurieroissa. Romaneilla on oma kulttuuri ja sen arvomaailma on monelta osin täydessä ristiriidassa suomalaisen vastaavan kanssa. Toisin sanoen, on mahdotonta mukauttaa omaa kulttuuriamme niin, että voisimme hyväksyä heidän kulttuurin elementit mukaan, ellemme ole valmiita muuttamaan ihmisten samanarvoisuutta lain edessä. Tästä edelleen voidaan johtaa, että romanit voivat elää osana suomalaista yhteiskuntaa vain, mikäli he ovat valmiita luopumaan monista elementeistä kulttuurissaan. Koska he eivät usein ole tähän valmiina, ristiriitoja sattuu.

Kolmanneksti nostaisin työasiat. Voidaan sanoa, että romanien kulttuurista johtuvien rajoitusten vuoksi heidän kulttuuri ei ole yhteensopiva suomalaisen työelämän kanssa. On ehkä väärin todeta, että he ovat työtä vieroksuvia, vaikka moisen johtopäätöksen voi helposti tehdä. Ehkäpä voitaisiin turvallisemmin todeta, että valtaosa romaneista ei pysty työskentelemään länsimaisessa työyhteisössä.

RASISTI! RASISTI!

Johtopäätösten tekeminen on eriskummallisen vaikea laji. Pienen matkan päässä historiassa sellaisten tekemisestä poltettiin noitana. Tänä päivänä moni tutkija huomaa menettävänsä työnsä tekemällä vääriä johtopäätöksiä. Tavallinen kansalainen puolestaan saa tyytyä rasistin leimaan.

Ehkäpä tilastofobia ei ole ainoa ongelmamme? Kenties olemme myös johtopäätöshaasteellisia?

Luokka: Muut blogit
You can follow any responses to this entry through the RSS 2.0 feed. Responses are currently closed, but you can trackback from your own site.

Comments are closed.