Kirjoitukset luokassa » Kulttuuri «

04.10.2008

On melko kiistaton väite, että aktiivinen, harrastava nuori on keskimääräisellä todennäköisyydellä myös terveempi nuori. Harrastamisen ja tekemisen eduiksi voi laskea aidon yhteisöllisyyden kasvun, syrjäytymisen välttämisen sekä toki oppimisen ja hauskanpidon, unohtamatta myöskään uusien kaverien löytämistä. Tämän päivän nuoret ovat varsin osaavia ja aktiivisia harrastusten kehittäjiä. Netti on laskenut kynnystä paitsi osallistumiseen, myös tekemiseen. Yhdistyksiä tulee yhä lisää ja epävirallisempia yhteisöjä on pilvin pimein. Joskus kyse on vain jutustelusta kaveripiirissä, mutta usein hommaan liittyy monenmoista tekemistä.

Se, miksi aktiivisten nuorten toimintaa pitäisi kutsua onkin toinen kysymys. Olkoon nuorisoyhdistys, -yhteisö, -seura tai -klubi, tai kenties kulttuuriyhdistys, nuorten kulttuuriyhdistys tai vain kaveriporukka. Termin haku ei hirveämmin tekijöitä kiinnosta, toiminta on tärkeämpää. Juuri sitä pitäisikin tukea ja jättää turha byrokratia, terminologia sekä holhous pois. Tampereella on pitkä kokemus osaavasta nuorisotyöstä. Nimet, kuten Asseri Nyberg jäävät ikuisesti mieleemme. Hänen ja monen muun väsymätön työ nuorten hyvinvoinnin puolesta ansaitsee paitsi kunnioitusta, myös ennen kaikkea jatkoa.

Käsittelen aihetta myös sivulla Hyödyllisen ihmisen puolesta, alaotsikolla Hyödyllinen nuori. Jos haluat tiivistelmän ajatuksistani, se on kenties parempi lähtökohta. Asian ollessa kovin läheinen minulle, aiheita on paljon ja allaolevassa koitan pureutua asiaan hyvin monesta eri näkökulmasta.

He todellakin tekevät

On tiedetty jo kauan, että nuoria jäseniä löytyy monista seuroista ja yhdistyksistä. Usein kuitenkin unohdetaan, että nykyään yhä useampi näistä yhdistyksistä on nuorten itse perustamia. Yksikin täysi-ikäinen jäsen riittää yhdistyksen rekisteröintiin. Toisaalta, rekisteröinti ole monelle niin suuri arvo, että touhuun edes lähdettäisiin eikä siihen pidä velvoittaakaan. Hyvinkin aktiivinen yhteisö, monenlaisilla tapaamisilla ja tekemisillä saattaa toimia täysin alle 18-vuotiaiden pyörittämänä. Jotkut nuoret saavat aikaiseksi kaiken sen, mihin moni vielä olettaa heidän tarvitsevan apua ja kontrollia. Liekö kevytkin yhdistysbyrokratia monelle enemmänkin rasite kun etu?

Nuorten kyky tehdä itse asioita on hyväksyttävä ja tukea on tarjottava myös tältä lähtökohdalta. Itse tekeminen ei kuitenkaan usein implikoi halua osallistua byrokratian kuvioihin toiminnan osana. Monen yhdistyksen ensimmäinen, tärkein ja ainoa tavoite on toimia ja harrastaa. Yleisin tarve tämän harrastamisen onnistumiseksi on tila. Katsoen, minkälaisissa tiloissa moni harrastusyhdistys kokoontuu, väitän tilan tärkeimmiksi varusteiksi tuolit ja pöydän – muu on usein tarpeetonta hienostelua. Television tai videotykin lisääminen laajentaa käyttömahdollisuuksia edelleen. Pieneenkin tilaan mahtuu monenmoista aktiviteettia, sillä monet yhdistystapahtumat keräävät kerrallaan muutamasta pariinkymmeneen nuorta yhteen.

Tilojen saatavuuteen tulee panostaa. Sopivia tiloja löytyy ehkä parhaiten kouluista, joiden luokat tulisi saada kerhojen käyttöön koulupäivien jälkeen. Tilojen varauksen pitää olla helppoa, suoraviivaista, eikä tilavuokrista saa tulla estettä toiminnalle. Myöskään yhdistyksen rekisteröintiä ei saa vaatia nuorten yhdistykseltä – toiminta on virallisia papereita tärkeämpää. Tilojen lisäksi pienimuotoiset henkiset tukitoimet auttavat. On tärkeää, että yhteisötoiminnan järjestämisestä kiinnostunut nuori saa kiinni aikuisen, joka opastaa alkuun ja antaa vinkkejä toimintaan. Usein tuki ja rohkaisu ovat tärkeimpiä katalyyttejä toiminnan alkamiselle.

Tiedonkulun tärkeys

Nuorten harrasteiden avuksi tulee myös verkostoituminen, eli yhteisöjen välisen yhteistyön lisääminen. Tämän toteuttamiseksi on monia välineitä, jotka eivät poissulje toisiaan.

Internet-aktiviteeteissa on tärkeää olla keksimättä pyörää uudestaan. Jos nuoret käyttävät vaikkapa IRC-Galleriaa, on turha perustaa rinnalle kilpailevaa kaupungin byrokraattisten nuorten nettipalvelua. Kokemus osoittaa, että nuorten ajaminen väkisin pois heidän suosimistaan paikoista ei suju, oli kyseessä oikea paikka tai nettiosoite. Se, mitä voimme tehdä on suosia suomalaista näissä asioissa, sillä ulkomaisten nettiyhteisöjen vaarat voivat olla huomattavia. Ulkomaisten palveluiden kautta tapahtunutta häirintää on lähes mahdotonta valvoa tai kontrolloida, eivätkä he osaa (tai halua) auttaa silloin, kun pahin tapahtuu. Nuorten ihmisten henkilötietojen luottamuksellisuus on myös ensiarvoisen tärkeää ja kokemus on osoittanut, että tietosuojan taso on monissa maissa paljon Suomea surkeampi.

Netti on avuksi monelle nuorelle, etenkin hieman hiljaisimmille, jotka eivät uskaltaudu puhumaan ylitse muiden. Tapahtumia kuitenkin myös tarvitaan, niin tekijöille kuin katsojillekin. Tuntuu siltä, että kaikki hyvät ideat on Tampereen Kaupungin nuorisotoimi jo kehittänyt, jolloin ehkä tärkeintä onkin tukea tätä kehitystä edelleen. Juoksuaika oli tapahtumana loistava, kuten ovat olleet myös monet päihteettömät konsertit Sorsapuistosalissa. Vastaavia tapahtumia mahtuisi kenties enemmänkin kalenteriin. Se voi tarkoittaa nuorisotoimen budjetin nostamista, mutta se jos mikä on hyväkorkoista sijoittamista tulevaisuuteen.

Vanhempien on myös hyvä tietää nuorten harrastuksista. Tässä kohtaa netistä saa usein perustietoja, mutta kasvotusten tarjottu tieto on usein helpommin omaksuttavaa. Moni suomalainen kunta onkin toteuttanut virasto- ja kirjastotaloilla erilaisia tilaisuuksia, joissa harrastusten luonnetta avataan. Puhujat eri yhdistyksistä ja seuroista kertovat mistä harrasteessa on kysymys, ketkä sitä harrastavat ja miten. Tieto on hyödyllistä paitsi vanhemmille, myös vaikkapa kirjastonhoitajille ja opettajille.

Tampere voisi myös ottaa mallia Helsingistä oppilaitosten ja nuorten kulttuurin yhteistyön osalta. Helsingissä on esimerkiksi yläasteen ryhmille tarjottu mahdollisuutta oppia pari koulutuntia jostain nuorten harrasteesta. Puhujana on alan toimijoita ja yhtenä tällaisena puhujana voin taata, etten ole koskaan nähnyt yläasteen luokkaa niin hiljaisena ja kiinnostuneena. Tampere voisi tuoda etenkin nuorten suosimia paikallisia kulttuuriaktiiveja kouluihin puhumaan. Kulttuurintekijöiden olisi ymmärrettävä tämä etuoikeutena ja yhtenä tapana osoittaa kiitos kunnalle saamastaan tuesta ja avunannosta.

Suurta ja massiivista?

Nuorten hyväksi on ehdotettu myös suuria suunnitelmia. Halutaan suurta nuorisotaloja, suuria tiloja, suurta hallintoa nuorten asioille ja massiivisia lasiseinäisiä huoneita keskelle ydinkeskustaa. Lyhykäinen aatteeni näitä kohtaan on kaksi sanaa: ei näin. Samalla kannalla ovat myös monet ruohonjuuritason nuorisotyön parissa pitkään työtä tehneet.

Nuorten harrastusten on oltava lähellä nuorten asuinalueita. Toiminnan on oltava lähellä, paikassa johon pääsee käymään useamminkin. Paikkojen on myös oltava ihmisen mittaisia, jotta osallistumiskynnys ei kasva tarpeettomasti. Kliininen ja konservatiivinen tyyli ei aja asiaansa nuorten harrasteissa – päinvastoin, se voi karkoittaa palvelun luota niitä nuoria, jotka ovat kaikkein suurimmassa riskissä syrjäytymiseen. Monta hyvää kerhoa ja klubia nuorten puolesta on pyöritetty vanhoissa kellareissa, pienissä tiloissa, paikoissa jotka eivät yrityksille kelpaa. Tuolit ja pöydät on haettu kierrätyksestä, vanhoja tietokoneita ja muuta tarpeistoa on pyydetty yrityksiltä, remontit on tehty talokootöin ja vuokraan on hyvässä lykyssä saatu pientä avustusta.

Näkymisen mahdollisuus

Tiedotuksella autetaan nuoria löytämään tekemistä sekä vanhempia tukemaan uusia harrasteita. Nuorten on myös saatava mahdollisuus osoittaa julkisesti, mihin he pystyvät. Tanssiryhmä haluaa esiintyä, bändi soittaa ja piirtäjä näyttää töitään. Lähtevätpä jotkut harrastusryhmät puuhaamaan valtakunnallisia, tai jopa kansainvälisiä harrastustapahtumia aiheensa ympärille.

Ensimmäinen vaihe nuorten tuonnissa laajemmin esille on hyväksyä heidät tasavertaisiksi kulttuurin ja taiteen tuottajiksi “perinteisten” tuottajien rinnalle. Kaupungin juhlissa, festivaaleissa ja teemapäivillä on oltava mukana myös nuoria, paikallisia esittäjiä ja tekijöitä. Nuorten, gramex/teosto-mafiaan sitoutumattomien muusikkojen käyttö on paitsi mainiota tukea nouseville paikallisille artisteille, myös kuluiltaan paljon kohtuullisempaa järjestäjille. Nuorten tanssi- tai teatteriryhmä vetää helposti yleisöltä jättiaplodit siinä missä korkeamman kulttuurin edustajakin. Oleellisinta on, että kaikille kulttuurin aloille on oltava tilaa. Ja miksipä kaupungin virastotalojen seinillä olevien maalauksienkaan pitäisi kaikkien olla sitä perinteistä ja vanhanaikaista?

Tärkeää on myös tukea nuorten harrasteiden näkymistä suurissa tapahtumissa, tai osana suurempia yleisötapahtumia. Moni nuorten harrastus kokoaa helposti ympäri maan saman alan harrastajia yhteen, jopa huomattavan kokoisiin tapahtumiin. Tampereelle on viime vuosina saatu uusina säännöllisinä tapahtumina muun muassa roolipeli- ja animetapahtuma Tracon, sarjakuvafestivaali Tampere Kuplii sekä tietokonepelitapahtuma Assembly Winter. Jokainen tapahtuma tuo Tampereelle tuhansia vieraita ympäri Suomen. Tapahtumavieraat tarjoavat paitsi huomattavaa työllistävää vaikutusta palvelualoille, mutta myös mahdollisuuden esitellä Tamperetta houkuttelevana työ- ja opiskelupaikkana. Monelle nuorelle kaupungin tapahtumakalenteri ja tekemisen mahdollisuudet ovat ratkaiseva tekijä opiskelupaikan valinnassa.

Kaikille mahdollisuus

Harrastamisen eri mahdollisuudet ja muodot auttavat tuomaan suurimman osan nuoria mukaan aktiiviseen, positiiviseen tekemiseen ja osaksi sellaista yhteisöä, missä nuori haluaa olla mukana. Paraskaan nuorisokulttuurin projekti ei kuitenkaan saa kaikkia nuoria kiinni. Riski syrjäytymisestä on aina olemassa, eikä nuoria voi pakottaa mukaan yhteisöihin, sillä tällöin ongelmat vain pahenevat. Harrastamisen halun on lähdettävä nuorista itsestään, aikuisten tehtävä on ennen kaikkea tarjota siihen mahdollisuus. Niille, jotka tuntuvat jäävän tästä kelkasta ja näistä porukoista pois, tulee tarjota henkilökohtaista apua. Vaikkakin nuorten harrastaminen ja nuorisokulttuuri voivatkin vähentää nuorten mielenterveyshoidon tarvetta, ne eivät voi missään olosuhteissa tätä tarvetta poistaa kokonaan. Nuorista huolehtiminen on paljon ennaltaehkäisyä, mutta myös riittävä määrä hoitoa. Yksi ei voi toimia ilman toista.

Luokka: Kulttuuri, Palvelut  | Kommentoi
22.09.2008

Tämä on yksi aihe, josta ei vain voi yhdellä tai kymmenellä sivulla kirjoittaa kaikkia ajatuksiaan. Lähden siis liikkeelle perusaattesta ja tarkennan tätä esimerkeillä. Palautteen pohjalta lisäilen tekstiä tarpeen mukaan.

Ensin pari sanaa taustoista. Olen asunut demokratian luvatussa maassa, USA:ssa pari vuotta lapsena. Olen siellä vieraillut myös myöhemmin. Nykyisessä työympäristössäni törmään jatkuvasti niin ulkomaan vieraisiin kun maahanmuuttajataustaisiin työntekijöihin. Uskon omaavani jonkinlaisen ruohonjuuritason näkökulman eri kulttuurien ja erilaisten ihmisten kohtaamiseen arjen parissa. Väitän myös, että nautin kulttuurien kohtaamisesta, oli se sitten taidenäyttelyn, gastronomian tai filosofisen debatin muodossa tapahtuvaa. Maahanmuuttajilta toden totta irtoaa värikkäitä ideoita ja heidän kanssa voi päästä mukavaan juttuun. Työtäkin he tekevät siinä missä suomalaistaustaisetkin.

Koko paketti tiivistyy mielestäni siihen, että maahanmuuttajat ovat ihmisiä, eikä heitä pidä käsitellä vähemmistöinä tai poikkeuksina, vaan tasa-arvoisina ihmisinä siinä missä suomalaistaustaisiakin. Heille pitää suoda samat oikeudet ja velvollisuudet. Heidän on sopeuduttava työelämässä samaan muottiin mihin suomalaistaustaistenkin ja saatava samasta työstä samaa palkkaa. Maahanmuuttajalapsille tulee suoda mahdollisuus käydä samaa koulua, opiskella samoja aineita ja hankkia ystäviä yli ihonvärin ja kulttuuritaustan rajojen. Heidän tulee harjoittaa uskontojaan samojen mahdollisuuksien ja rajojen puitteissa kuin muidenkin.

Emme voi tehdä uusia sääntöjä tai kiintiöitä maahanmuuttajia varten, sillä se olisi kyseenalaista paitsi tasa-arvon, myös kestävän kehityksen kannalta. Sen sijaan voimme huolehtia että maahanmuutto huolehditaan siten, että maahanmuuttajilla on kaikki tarpeelliset eväät suomalaisessa yhteiskunnassa elämiseen. Maamme perustuslaki antaa loistavat eväät tämän paketin toteuttamiseen.

Tätä tiivistelmää sovellan mm. seuraavin näkökulmin.

Uskonto vastaan työ

Uskon tilastoihin, mutta myös maailman värikkyyteen. Suomi on yksi itsenäinen maa satojen joukossa. Suomella on kieli, lippu ja presidentti, mutta myös historia ja tavat. Mielestäni Suomi on varsin avoin maa ja sallimme monia yksilön vapauksia lainsäädännön lisäksi myös työ- ja kaveripiireissä varsin hyvin. Suomalainen työilmapiiri on keskimäärin monella tapaa vapaa ja välitön, mutta tuntee se rajojakin. Pidämme esimerkiksi uskonnon mieluusti poissa työpaikoilta ja parhaamme mukaan myös politiikasta ja valtion hallinnosta. Tämä ei joissain kulttuureissa ole itsestäänselvyys. Tämä näkyy myös tilastoissa, joissa jotkut maahanmuuttajaryhmät työllistyvät huonosti, vaikka monilla muilla ryhmillä tätä ongelmaa ei ole.

Tämän myötä esitän väitteen, jonka perimmäinen tarkoitus on korostaa arvostustani ihmisten erilaisuutta kohtaan: suomalainen yhteiskunta ei ole yhteensopiva jokaisen maailman kulttuurin kanssa. Ei maailmassa olisi tätä määrää maita, jos kaikissa olisivat identtiset arvot ja tavat. Oleellisimpia perusteita erilaisuudelle ovat uskonnolliset rajat. On maita ja kansanryhmiä, joista tulevat maahanmuuttajat sopeutuvat Suomeen huonosti. Sen myötä on fiksua huomioida kulttuurierot maahanmuuton osana. On kohteliasta ja ihmisarvon mukaista pyrkiä kohdentamaan Suomen kansainvälistä markkinointia niihin maihin, joista tulevat maahanmuuttajat ovat perinteisesti sopeutuneet hyvin maamme oloihin.

Suomessa on maahanmuuttajia ja heitä mahtuu tänne lisää. Meidän on oltava selväsanaisia kertoessamme potentiaalisille maahanmuuttajille Suomen oloista. Jotkut heistä saattavat todeta suomalaisen yhteiskunnan olevan heidän arvojensa vastainen. Tällöin Suomi on huono kohdemaa ja jokin muu maa tarjonnee juuri sen yksilön arvoille paremmin sopivan ympäristön. Se on luonnollinen, ihmisarvoinen valinta johon ei liity draamaa. Valtaosalle maahanmuuttajista Suomi on kuitenkin hyvä vaihtoehto. Maahanmuuttoviranomaisten tehtävä on tällöin valmentaa tulijaa parhaan mukaan niin, että hän pystyy toimimaan osana yhteiskuntaa ilman, että häntä pitää käsitellä maahanmuuttajana, vähemmistön edustajana.

Kielimuuri

Suomen ensisijainen virallinen kieli on suomi. Sen osaaminen on käytännössä välttämättömyys täällä elämiseen. Poikkeuksia on muutamien ruotsinkielisten kuntien osalta ja käytännössä myös sujuvalla englannin kielellä pärjää, se kun sattuu olemaan maailmankieli. Suomen perustuslaki määrittää kieleen liittyvät asiat mainiosti. Käytännössä se tiivistyy kahteen asiaan. Ensinnäkin Suomessa on oikeus saada julkista palvelua suomen ja ruotsin kielten lisäksi saamen kielellä tietyissä puitteissa, kuten myös viittomakielellä. Toisekseen perustuslaki takaa kaikille ryhmille oikeuden kehittää kieltä ja kulttuuriaan.

Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että Suomessa opiskellaan kouluissa ensisijaisesti suomen tai ruotsin kieltä. Näistä jompi kumpi, loogisesti mieluummin suomi, tulee osata yhteiskunnassa pärjätäkseen. Lisäksi muita kieliä voi opiskella ja oppilaitokset toteuttavat muiden kielten opetusmahdollisuutta kysynnän mukaisesti. Mikäli maahanmuuttajan alkuperäiskieli on tarpeeksi suosittu, sekin voi päästä vapaaehtoisten kielten tarjontalistalle. Näin ei välttämättä aina ole, mutta koulujen tiukat budjetit huomioiden yksittäisen lapsen kiinnostus valinnaiseen aineeseen ei vain ole riittävä peruste uusien opetusmahdollisuuksien tarjontaan. Mikäli alkuperämaakielen teorian opiskelu koetaan perheessä tärkeäksi, on perheelle toki oikeus etsiä opetusta vapailta markkinoilta, kansalaisopistoista tai muiden vastaavien reittien kautta. Tällöin toteutuu oikeus omaan kieleen tasa-arvoisesti.

Vieraita kieliä on hyvä käyttää maahanmuuttoprosessin alkuvaiheissa, mutta on taloudellisesti tehotonta viedä asiaa tätä pidemmälle. Virastot, oikeuslaitos ja muut julkiset tahot toimivat perustuslain mukaisesti ja tarjoavat palveluja kotimaisilla kielillä. Yksityiset yritykset voivat toki toimia vapaammin, monet kansainväliset yritykset toimivatkin myös Suomessa englannin kielellä. Lienee myös hyvä kompromissi laajentaa joitain julkisia palveluja englannin kielelle, sen taidot kun ovat varsin yleisiä kautta maailman ja se myös suomalaisilta sujuu.

Kulttuuridiversiteetti

Maahanmuuttajat ovat avartaneet kulttuuridiversiteettiämme vuosikymmenten aikana reilusti. Se näkyy eri maiden ruokakulttuureja esittelevinä ravintoloina, taidenäyttelyinä, musiikkina, tanssina ja teatterina sekä monin muin tavoin. Nämä ovat kaikki aarteita, jotka ovat tarjolla halukkaille. Ne ovat myös kaikki vapaaehtoisia, asioita jotka eivät ole pois muusta. Ilmiö on tässäkin laajuudessa vuosikymmeniä vanha, eikä ole tietääkseni tuhonnut suomalaista yhteiskuntaa.

Tätä ei voi tarpeeksi korostaa – kulttuureja mahtuu tälläkin hetkellä Tampereen kaduille vino pino. Näistä osa on hyvinkin erilaisia, mutta ne eivät aiheuta sellaisia pelkotiloja, mitä monet tuoreet kulttuurikeskustelut tekevät. Syy on nimenomaan näiden vaihtoehtojen vapaaehtoisuus. Ne ovat tarjolla minua varten, jos niin haluan. Ja jos jotain näistä kulttuuri-ilmentymistä haluan vierastaa, se minulle sallitaan.

Lainaan tuttavaani Oula Lintulaa naapuripuolueesta. Hän kommentoi aihetta seuraavasti ja koen hänen löytäneen asiasta tärkeän näkökulman.

Ei ihminen ole epänormaali, jos hän vierastaa vierasta. Joillekin kulttuuridiversiteetti sopii ja hyvä niin, toisille riittävät kotoisat perinteet ja se heille suotakoon ilman rasismi- tai muitakaan leimoja. Naurettavimmilleen touhua on vedetty UK:ssa, jossa on huolestuneina seurattu, miten kolmivuotiaat lapset sanovat päiväkodissa tuputetulle eksoottiselle ruoalle yuk. Pohditaan, etteivät kai taustalla vain ole vanhemmista kumpuavat ennakkoluulot.

Olen kirjoitellut erikseen myös kulttuuridiversiteetistä yleisemmin.

Luokka: Kulttuuri  | Kommentoi
21.09.2008

Jo ennen kuin nykyinen poliittisen monikultturismin trendi tuli markkinatermiksi valtapoliitikoille, olin puhunut pitkään kulttuuridiversiteetin puolesta. Eräs edustamani yhdistys on muun muassa tukenut kulttuuridiversiteettiä edistävää toimintaa. Moni on vetänyt yhtäläisyysmerkin näiden kahden termin välille, mutta mielestäni eroja on kuin yöllä ja päivällä. Haluaisin heittää peliin tulkintojani etenkin minulle tutummasta sanasta, jonka kannattajaksi myöskin lukeudun.

Kulttuuridiversiteetti on ennen kaikkea tietoa ja mahdollisuuksia. Se on mahdollisuus nähdä lähellä pieniä palasia toisesta kulttuurista, oli kyseessä sitten uusi maa tai uusi harrastus. Se on ideoiden lainaamista muualta, se on vaihtoehdon tuomista omaan elämään. Se näkyy vaikkapa kreikkalaisena ravintolana tai japanilaisen populaarikulttuurin harrastusyhdistyksenä. Se on osa monipuolista kirjahyllyä tai pala värikästä levykauppaa. Läheisiksi ystäviksi kulttuuridiversiteetti voi laskea avoimuuden ja ymmärryksen, kuten myös luovuuden, ajattelun ja kenties tärkeimpänä uteliaisuuden.

Kulttuuridiversiteetti ei sen sijaan ole pakottamista tai omasta luopumista. Se ei ole uusia lakeja eikä nöyristelyä vaihtoehdon edessä. Se ei ole pala pois elämästämme tai vanhoista valinnoistamme, ainoastaan lisää uusia vaihtoehtoja rinnalle. Se ei ole kallis valtiollinen projekti, vaan satoja yrityksiä, yhdistyksiä ja yhteisöjä toteuttamassa itseään. Se on usein itsehoitoista, ajoittain pieniä tukia saavaa toimintaa. Valtaosa siitä toteutuu valtion tai kunnan budjetin linjauksista riippumatta. Ajoin se voi myös olla sillanrakentajan roolissa erilaisten ihmisten ja valtioiden kohtaamisessa. Se on New Yorkin filharmonia Pjongjangissa tai Kiina-viikot Savonlinnan oopperajuhlilla.

Kulttuuridiversiteetin vihollisista pahin on sensuuri eri muodoissaan. Se voi olla poliittista tiedon sensurointia, lainsäädännöllisiä esteitä vaikkapa maahantuonnin tiellä, ennakkoluuloja, väärinymmärryksiä tai tiedon puutetta. Se toimii myös parhaiten ruohonjuuritason ehdoilla – ehkäpä lainaammekin toisen maan tapoja vain osittain ja sekotamme rinnalle omia ajatuksiamme. Kenties yhden maan harrastus näyttää täällä kovin toisenlaiselta kuin lähdemaassa. Absoluuttinen korrektius ei mahdu samaan petiin kulttuuridiversiteetin kanssa, paitsi kenties akateemisen tutkimuksen ajaksi. Perimmäinen tarkoitus on kuitenkin elämän rikastaminen jokaisen omilla ehdoilla. Siihen lopputulokseen ei virkamieskielellä päästä.

Kulttuuridiversiteetissä on kyse mahdollisuudesta saada tietoa eri tavoista tehdä asioita. Oli kyseessä sitten uusi harrastus, uusi ruokalaji tai uusi sisustusmalli, se voi tarjota uusia ajatuksia. Se on uusia valikoimia niin henkiselle kuin fyysisellekin pääomalle, tarjonnan lisäystä ja ideoinnin rikastamista. Sitä on aina ympärillämme, valmiina rikastamaan elämäämme jos niin haluamme. Se on myös passiivinen, eikä se tunge kenenkään elämään väkisin. Se on tie elämyksiin ja pettymyksiin, joiden tie vie yhä parempaan ymmärrykseen paitsi muusta maailmasta, myös itsestämme.

Monikultturismi ei mielestäni kuulu samaan junaan. Nykypäivän poliittinen monikultturismi on väkinäistämistä, tosiasioiden välttelyä ja pallon pakottamista kuution paikkaan. Se on kallista, vaikeaa eikä siitä ole juuri hyviä kokemuksia meiltä tai muualta. Se on usein pelolla ja visioilla läpi ajettua hosumista, jonka kärsijöitä ovat paitsi perisuomalaiset, mutta ennen kaikkea myös maahanmuuttajat. Se on vanhan viisauden unohtamista yhteiskunnallisen utopian nimissä. Se on hyvä idea, kuten kommunismikin, mutta ei ihmiselle sopivaa käytännössä. Ennen kaikkea se on mielestäni täysin tarpeeton visiointileikki, jos ainoa tavoitteemme on toivottaa ympäri maailman työntekijät tervetulleeksi Suomeen.

Minä nautin kadusta, jonka varrella olevat ravintolat kertovat eri maiden gastronomisista perinteistä. Minä iloitsen lehtipisteen värikkyydestä ja koen ilolla monenmoiset harrastustapahtumat. Nautin nähdessäni uudet tanssit ja lumoavat maalaukset, iloitsen kuullessani ihmeellisen musiikin. Se kaikki on ympärilläni, kun vain nopeasti katson mitä tässäkin kaupungissa tapahtuu. Se on siellä minua varten, jos niin haluan. Ja jos päätän sitä vierastaa, se minulle aina sallitaan.

Luokka: Kulttuuri  | Kommentoi