Kirjoitukset luokassa » Palvelut «

16.10.2008

Kiitos aktiivisten ihmisten, vaalikopille tuotiin Suomen Lukiolaisten Liiton kärkitavoitteet paperilla. Ne löytyvät myös netistä. Kuten kopilla lupasin, kommentoin lyhyesti mainittuja asioita. Tiivistetysti mainitsen vastauksenani, että kannanotot ovat mielekkäitä ja tukemisen arvoisia.

Taustaksi haluan mainita, että itselläni on järkyttävän huonot muistot lukiosta. Luokaton lukio tarkoitti, että mistään ei saanut oikein apuja ja oppitunneilla oli niin paljon oppilaita etteivät kaikki mahtuneet edes istumaan. Häiriköinti ja monenlainen kiusaaminen olivat jatkuvia ongelmia monille. Ympäristö ei rohkaissut opiskelemaan ja yhteisöä ei muodostunut. Oikeastaan ainoat positiiviset muistot olivat äidinkielen, englannin ja musiikin tunneilta.

Opinto-ohjaajien tarve on ilmeinen, mutta koen myös tarpeelliseksi tarjota vähemmän teoreettista ja enemmän käytännönläheistä tietoa mahdollisuuksista jatkossa. On tärkeää osoittaa kaikki vaihtoehdot lukiolaisille, eikä kangistua kaavoihin.

Terveydenhuollon ongelmat ovat ilmeisiä lukiolaisilla ja monilla muillakin. Aihe on tuttu – terveydenhuollon kuopat ovat itsenikin vieneet melkoiseen soppaan. Nuorilla asia on tärkeä, mutten halua sanoa, että ikä tekisi terveydenhuollosta enemmän tai vähemmän tärkeää joillekin. Terveydenhuolto on perustuslaillinen oikeus eikä se katso ikään, ammattiin tai sosiaaliseen asemaan. Ikä vaikuttaa sen verran, että nuorella iällä tarjotut palvelut etenkin psyykkisessä terveydenhoidossa voivat maksaa itsensä takaisin monikymmenkertaisesti vuosien varrella.

Opiskeluympäristön huolet ovat selvästikin koulukohtaisia. Yhtä sääntöä ei voi antaa, vaan asioissa pitää katsoa koulu kerrallaan. Pelkään, että määräyksiin tuijottaminen tappaa järkeä kahdesta päästä – toisaalta numeroiden varjolla voidaan jättää remontti tekemättä, toisaalta se voi ajaa täysin tarpeettomiin töihin. Olisikohan tässäkin taas niitä tapauksia, jossa konsultteja piisaa, mutta ainoa oleellinen asia on kova tuntitaksa.

Kouluruoka on viimeinen mutta ehkä kiintoisin aihe. Nyrpistin aluksi nenääni Vihreiden tavoitteelle tuoda kouluihin yksi kasvisruokapäivä viikossa. Sitten tajusin että monisyöppönä pidän itsekin kasvisruoasta ja mieluusti syön ajoittain sitä. Se on myös taloudellisesti ja ekologisesti fiksumpaa. Suomalaiseen ruokakulttuuriin ovat kuuluneet vihannekset jas kasvikset eri muodoissaan jo satojen vuosien ajan, joten mikäpä jotteivät nytkin mahtuisi. Lisäetuna tämä voisi tarjota säännöllistä kasvisruokavaliota nauttiville parannusta köyhiksi haukuttuihin annoksiin, kun kouluille tulisi ns. väkisin tarve hankkia monipuolisempia raaka-aineita. Olen ollut USA:ssa koulussa, jossa kouluruoka on paitsi maksullista, myös surkeaa laadultaan. Suomalainen kouluruoka on asia, josta emme voi tinkiä. Jos hankimme ja teemme sen fiksusti, se lasketaan parhaaksi järkivihreydeksi ja sillä on huomattava työllistävä vaikutus koko ketjun varrella. Kaikki se raha voi tulla kotiopäin jos niin haluamme.

Luokka: Palvelut  | Kommentoi
04.10.2008

On melko kiistaton väite, että aktiivinen, harrastava nuori on keskimääräisellä todennäköisyydellä myös terveempi nuori. Harrastamisen ja tekemisen eduiksi voi laskea aidon yhteisöllisyyden kasvun, syrjäytymisen välttämisen sekä toki oppimisen ja hauskanpidon, unohtamatta myöskään uusien kaverien löytämistä. Tämän päivän nuoret ovat varsin osaavia ja aktiivisia harrastusten kehittäjiä. Netti on laskenut kynnystä paitsi osallistumiseen, myös tekemiseen. Yhdistyksiä tulee yhä lisää ja epävirallisempia yhteisöjä on pilvin pimein. Joskus kyse on vain jutustelusta kaveripiirissä, mutta usein hommaan liittyy monenmoista tekemistä.

Se, miksi aktiivisten nuorten toimintaa pitäisi kutsua onkin toinen kysymys. Olkoon nuorisoyhdistys, -yhteisö, -seura tai -klubi, tai kenties kulttuuriyhdistys, nuorten kulttuuriyhdistys tai vain kaveriporukka. Termin haku ei hirveämmin tekijöitä kiinnosta, toiminta on tärkeämpää. Juuri sitä pitäisikin tukea ja jättää turha byrokratia, terminologia sekä holhous pois. Tampereella on pitkä kokemus osaavasta nuorisotyöstä. Nimet, kuten Asseri Nyberg jäävät ikuisesti mieleemme. Hänen ja monen muun väsymätön työ nuorten hyvinvoinnin puolesta ansaitsee paitsi kunnioitusta, myös ennen kaikkea jatkoa.

Käsittelen aihetta myös sivulla Hyödyllisen ihmisen puolesta, alaotsikolla Hyödyllinen nuori. Jos haluat tiivistelmän ajatuksistani, se on kenties parempi lähtökohta. Asian ollessa kovin läheinen minulle, aiheita on paljon ja allaolevassa koitan pureutua asiaan hyvin monesta eri näkökulmasta.

He todellakin tekevät

On tiedetty jo kauan, että nuoria jäseniä löytyy monista seuroista ja yhdistyksistä. Usein kuitenkin unohdetaan, että nykyään yhä useampi näistä yhdistyksistä on nuorten itse perustamia. Yksikin täysi-ikäinen jäsen riittää yhdistyksen rekisteröintiin. Toisaalta, rekisteröinti ole monelle niin suuri arvo, että touhuun edes lähdettäisiin eikä siihen pidä velvoittaakaan. Hyvinkin aktiivinen yhteisö, monenlaisilla tapaamisilla ja tekemisillä saattaa toimia täysin alle 18-vuotiaiden pyörittämänä. Jotkut nuoret saavat aikaiseksi kaiken sen, mihin moni vielä olettaa heidän tarvitsevan apua ja kontrollia. Liekö kevytkin yhdistysbyrokratia monelle enemmänkin rasite kun etu?

Nuorten kyky tehdä itse asioita on hyväksyttävä ja tukea on tarjottava myös tältä lähtökohdalta. Itse tekeminen ei kuitenkaan usein implikoi halua osallistua byrokratian kuvioihin toiminnan osana. Monen yhdistyksen ensimmäinen, tärkein ja ainoa tavoite on toimia ja harrastaa. Yleisin tarve tämän harrastamisen onnistumiseksi on tila. Katsoen, minkälaisissa tiloissa moni harrastusyhdistys kokoontuu, väitän tilan tärkeimmiksi varusteiksi tuolit ja pöydän – muu on usein tarpeetonta hienostelua. Television tai videotykin lisääminen laajentaa käyttömahdollisuuksia edelleen. Pieneenkin tilaan mahtuu monenmoista aktiviteettia, sillä monet yhdistystapahtumat keräävät kerrallaan muutamasta pariinkymmeneen nuorta yhteen.

Tilojen saatavuuteen tulee panostaa. Sopivia tiloja löytyy ehkä parhaiten kouluista, joiden luokat tulisi saada kerhojen käyttöön koulupäivien jälkeen. Tilojen varauksen pitää olla helppoa, suoraviivaista, eikä tilavuokrista saa tulla estettä toiminnalle. Myöskään yhdistyksen rekisteröintiä ei saa vaatia nuorten yhdistykseltä – toiminta on virallisia papereita tärkeämpää. Tilojen lisäksi pienimuotoiset henkiset tukitoimet auttavat. On tärkeää, että yhteisötoiminnan järjestämisestä kiinnostunut nuori saa kiinni aikuisen, joka opastaa alkuun ja antaa vinkkejä toimintaan. Usein tuki ja rohkaisu ovat tärkeimpiä katalyyttejä toiminnan alkamiselle.

Tiedonkulun tärkeys

Nuorten harrasteiden avuksi tulee myös verkostoituminen, eli yhteisöjen välisen yhteistyön lisääminen. Tämän toteuttamiseksi on monia välineitä, jotka eivät poissulje toisiaan.

Internet-aktiviteeteissa on tärkeää olla keksimättä pyörää uudestaan. Jos nuoret käyttävät vaikkapa IRC-Galleriaa, on turha perustaa rinnalle kilpailevaa kaupungin byrokraattisten nuorten nettipalvelua. Kokemus osoittaa, että nuorten ajaminen väkisin pois heidän suosimistaan paikoista ei suju, oli kyseessä oikea paikka tai nettiosoite. Se, mitä voimme tehdä on suosia suomalaista näissä asioissa, sillä ulkomaisten nettiyhteisöjen vaarat voivat olla huomattavia. Ulkomaisten palveluiden kautta tapahtunutta häirintää on lähes mahdotonta valvoa tai kontrolloida, eivätkä he osaa (tai halua) auttaa silloin, kun pahin tapahtuu. Nuorten ihmisten henkilötietojen luottamuksellisuus on myös ensiarvoisen tärkeää ja kokemus on osoittanut, että tietosuojan taso on monissa maissa paljon Suomea surkeampi.

Netti on avuksi monelle nuorelle, etenkin hieman hiljaisimmille, jotka eivät uskaltaudu puhumaan ylitse muiden. Tapahtumia kuitenkin myös tarvitaan, niin tekijöille kuin katsojillekin. Tuntuu siltä, että kaikki hyvät ideat on Tampereen Kaupungin nuorisotoimi jo kehittänyt, jolloin ehkä tärkeintä onkin tukea tätä kehitystä edelleen. Juoksuaika oli tapahtumana loistava, kuten ovat olleet myös monet päihteettömät konsertit Sorsapuistosalissa. Vastaavia tapahtumia mahtuisi kenties enemmänkin kalenteriin. Se voi tarkoittaa nuorisotoimen budjetin nostamista, mutta se jos mikä on hyväkorkoista sijoittamista tulevaisuuteen.

Vanhempien on myös hyvä tietää nuorten harrastuksista. Tässä kohtaa netistä saa usein perustietoja, mutta kasvotusten tarjottu tieto on usein helpommin omaksuttavaa. Moni suomalainen kunta onkin toteuttanut virasto- ja kirjastotaloilla erilaisia tilaisuuksia, joissa harrastusten luonnetta avataan. Puhujat eri yhdistyksistä ja seuroista kertovat mistä harrasteessa on kysymys, ketkä sitä harrastavat ja miten. Tieto on hyödyllistä paitsi vanhemmille, myös vaikkapa kirjastonhoitajille ja opettajille.

Tampere voisi myös ottaa mallia Helsingistä oppilaitosten ja nuorten kulttuurin yhteistyön osalta. Helsingissä on esimerkiksi yläasteen ryhmille tarjottu mahdollisuutta oppia pari koulutuntia jostain nuorten harrasteesta. Puhujana on alan toimijoita ja yhtenä tällaisena puhujana voin taata, etten ole koskaan nähnyt yläasteen luokkaa niin hiljaisena ja kiinnostuneena. Tampere voisi tuoda etenkin nuorten suosimia paikallisia kulttuuriaktiiveja kouluihin puhumaan. Kulttuurintekijöiden olisi ymmärrettävä tämä etuoikeutena ja yhtenä tapana osoittaa kiitos kunnalle saamastaan tuesta ja avunannosta.

Suurta ja massiivista?

Nuorten hyväksi on ehdotettu myös suuria suunnitelmia. Halutaan suurta nuorisotaloja, suuria tiloja, suurta hallintoa nuorten asioille ja massiivisia lasiseinäisiä huoneita keskelle ydinkeskustaa. Lyhykäinen aatteeni näitä kohtaan on kaksi sanaa: ei näin. Samalla kannalla ovat myös monet ruohonjuuritason nuorisotyön parissa pitkään työtä tehneet.

Nuorten harrastusten on oltava lähellä nuorten asuinalueita. Toiminnan on oltava lähellä, paikassa johon pääsee käymään useamminkin. Paikkojen on myös oltava ihmisen mittaisia, jotta osallistumiskynnys ei kasva tarpeettomasti. Kliininen ja konservatiivinen tyyli ei aja asiaansa nuorten harrasteissa – päinvastoin, se voi karkoittaa palvelun luota niitä nuoria, jotka ovat kaikkein suurimmassa riskissä syrjäytymiseen. Monta hyvää kerhoa ja klubia nuorten puolesta on pyöritetty vanhoissa kellareissa, pienissä tiloissa, paikoissa jotka eivät yrityksille kelpaa. Tuolit ja pöydät on haettu kierrätyksestä, vanhoja tietokoneita ja muuta tarpeistoa on pyydetty yrityksiltä, remontit on tehty talokootöin ja vuokraan on hyvässä lykyssä saatu pientä avustusta.

Näkymisen mahdollisuus

Tiedotuksella autetaan nuoria löytämään tekemistä sekä vanhempia tukemaan uusia harrasteita. Nuorten on myös saatava mahdollisuus osoittaa julkisesti, mihin he pystyvät. Tanssiryhmä haluaa esiintyä, bändi soittaa ja piirtäjä näyttää töitään. Lähtevätpä jotkut harrastusryhmät puuhaamaan valtakunnallisia, tai jopa kansainvälisiä harrastustapahtumia aiheensa ympärille.

Ensimmäinen vaihe nuorten tuonnissa laajemmin esille on hyväksyä heidät tasavertaisiksi kulttuurin ja taiteen tuottajiksi “perinteisten” tuottajien rinnalle. Kaupungin juhlissa, festivaaleissa ja teemapäivillä on oltava mukana myös nuoria, paikallisia esittäjiä ja tekijöitä. Nuorten, gramex/teosto-mafiaan sitoutumattomien muusikkojen käyttö on paitsi mainiota tukea nouseville paikallisille artisteille, myös kuluiltaan paljon kohtuullisempaa järjestäjille. Nuorten tanssi- tai teatteriryhmä vetää helposti yleisöltä jättiaplodit siinä missä korkeamman kulttuurin edustajakin. Oleellisinta on, että kaikille kulttuurin aloille on oltava tilaa. Ja miksipä kaupungin virastotalojen seinillä olevien maalauksienkaan pitäisi kaikkien olla sitä perinteistä ja vanhanaikaista?

Tärkeää on myös tukea nuorten harrasteiden näkymistä suurissa tapahtumissa, tai osana suurempia yleisötapahtumia. Moni nuorten harrastus kokoaa helposti ympäri maan saman alan harrastajia yhteen, jopa huomattavan kokoisiin tapahtumiin. Tampereelle on viime vuosina saatu uusina säännöllisinä tapahtumina muun muassa roolipeli- ja animetapahtuma Tracon, sarjakuvafestivaali Tampere Kuplii sekä tietokonepelitapahtuma Assembly Winter. Jokainen tapahtuma tuo Tampereelle tuhansia vieraita ympäri Suomen. Tapahtumavieraat tarjoavat paitsi huomattavaa työllistävää vaikutusta palvelualoille, mutta myös mahdollisuuden esitellä Tamperetta houkuttelevana työ- ja opiskelupaikkana. Monelle nuorelle kaupungin tapahtumakalenteri ja tekemisen mahdollisuudet ovat ratkaiseva tekijä opiskelupaikan valinnassa.

Kaikille mahdollisuus

Harrastamisen eri mahdollisuudet ja muodot auttavat tuomaan suurimman osan nuoria mukaan aktiiviseen, positiiviseen tekemiseen ja osaksi sellaista yhteisöä, missä nuori haluaa olla mukana. Paraskaan nuorisokulttuurin projekti ei kuitenkaan saa kaikkia nuoria kiinni. Riski syrjäytymisestä on aina olemassa, eikä nuoria voi pakottaa mukaan yhteisöihin, sillä tällöin ongelmat vain pahenevat. Harrastamisen halun on lähdettävä nuorista itsestään, aikuisten tehtävä on ennen kaikkea tarjota siihen mahdollisuus. Niille, jotka tuntuvat jäävän tästä kelkasta ja näistä porukoista pois, tulee tarjota henkilökohtaista apua. Vaikkakin nuorten harrastaminen ja nuorisokulttuuri voivatkin vähentää nuorten mielenterveyshoidon tarvetta, ne eivät voi missään olosuhteissa tätä tarvetta poistaa kokonaan. Nuorista huolehtiminen on paljon ennaltaehkäisyä, mutta myös riittävä määrä hoitoa. Yksi ei voi toimia ilman toista.

Luokka: Kulttuuri, Palvelut  | Kommentoi
03.10.2008

Olen ottanut motokseni puhua hyödyllisen ihmisen puolesta. Vaikka sana sinänsä on melko simppeliä suomea, koen hyödylliseksi kertoa, mitä hyödyllisyys minulle merkitsee ja miksi sitä haluan korostaa. Perusajatus on, että hyödyllinen ihminen on onnellinen ihminen. Ihmisellä tulee olla mielekästä tekemistä, tarkoitusta, mahdollisuus olla hyödyllinen ja mahdollisuus tuntea saavansa jotain aikaan. Tältä osin filosofia on sama ihmisestä toiseen, mutta menetelmät ovat paljon yksilöllisempiä.

Ajatusmaailmaa voi soveltaa monilla tavoin, ohessa muutama tulkinta jaoteltuna ikäryhmiin.

Hyödyllinen lapsi

Kenties hyödyllisyyden aiheista ristiriitaisin – on totta, ettei alle kouluikäisen lapsen tehtävä ole tehdä töitä tai opiskelua, mutta oppimista ja kokemista siihen kyllä kuuluu. Osa valmentautumista kouluun on ympäristön ja ihmisten ymmärtämistä. Uskon päiväkodin yhteisöllisyyden olevan ensiarvoisen tärkeää lapselle ja täten koen päivähoidon kuuluvan jokaiselle lapselle. Ei vanhempien status saa olla syynä lapsen eriarvoistamiseen päivähoitopaikan suhteen. Toki priorisointia on tehtävä hädän tullen ja maksuvalmiilta vanhemmilta on kohtuullista ottaa päivähoidosta myös hintaa, mutta tavoitteen pitäisi olla yksiselitteinen oikeus yhteiseen päivähoitoon. Päivähoito ei tokikaan korvaa vanhempia, mutta ei myöskään päinvastoin. Yhteisöön tutustuminen ja oppimisen mahdollisuudet ovat asioita, joita yksin kotihoidolla ei voida tarjota.

Päiväkotien läheinen sijainti on luonnollisen tärkeä tekijä, mutta kovin tarkkoja ehtoja toteutumisen tarkalle mallille ei tule antaa. Jos yksityinen taho osoittaa kykenevänsä hoitamaan asiat fiksusti, se sallittakoon. Julkisen tai yksityisen option valintojen välille ei pidä tehdä mitään arvovalta- tai periaatekysymystä, vaan pitää keskittyä siihen mitä rahalla saa. Päätöksistä pitää myös perääntyä jos ne todetaan virheellisiksi. Uskon molempien vaihtoehtojen toimivan rinnakkain, jos halua siihen löytyy. Uskon tämän mallin myös helpottavan tilojen löytymistä.

Vanhempien kiire on asia, jota kunta tai valtiokaan ei voi tuosta vaan korjata. Työnantajana toki kaupunki voi huolehtia äitiys- ja isyysvapaisiin liittyvien asioiden mallikkaasta hoidosta. Myös joustomahdollisuudet, kuten puolipäiväisen työsuhteen tarjoaminen ovat tärkeitä tapoja tukea lapsiperheitä työnantajan toimesta.

Ympäristön turvallisuus on tärkeä tuki lapselle. Oman lapsuuteni vietin Pyynikillä, Palomäentien ympäristössä, enkä voi sanoa kokeneeni turvattomuutta. Myöhemmin kaupunki tosin tuhosi lähes kaikki pulkkamäet läheltä, enkä voi vieläkään käsittää ajatuksen juoksua sen takana. Jonkun mukaan on sopimatonta, että luonnonsuojelumetsässä lasketaan mäkeä. Tuon väitteen ristiriitaisuus ihmetyttää – eikö lapsille pitäisi nuoresta pitäen juuri kuvailla, mitä kaikkea hienoa ja hauskaa luonnosta välittäminen tuo tullessaan. Lapset tarvitsevat leikkipaikkoja ympäri vuoden ja leikkipaikat puolestaan tarvitsevat turvallisuutta. Turvallisuus lähtee luottamuksesta ja alueellisesta aktiivisuudesta. Kaupunginosat ja lähiöt ovat parhaita oman alueensa tuntijoita. Kaupungin tulisi ylläpitää aktiivista dialogia asukasryhmien ja lähiöyhdistysten kanssa.

Hyödyllinen koululainen

Loppujen lopuksi lapsen, koululaisen ja nuoren elämään pätevät samat perusasiat – oppiminen ja leikkiminen, joista jälkimmäinen tosin saa tietyllä iällä nimekseen harrastamisen. Suomessa on ymmärretty erinomaisesti oppimisen ajatus, sen rohkaisevuus, soveltavuus ja yksilöllisyys. Suomalaiset koulut ja niitä pyörittävät opettajat sekä muut ammattilaiset ovat kiitoksensa ansainneet. Valitettavasti kiitosta ei herunut edellisen laman aikoihin, jolloin koulut laitettiin kovimmalle mahdolliselle säästökuurille. Kun opetuksesta tiputettiin pois yksilöstä välittäminen resurssien puutteessa, eniten huomiota tarvitsevat lapset jäivät ilman huomiota ja ongelmat, jotka olisi voitu ratkoa vähällä silloin, ovat pahimmillaan paisuneet jättimäisiksi nyt. Vaikkakin prosentuaalisesti määrä on pieni, on pahoinvoivien nuorten määrä silti aivan liian iso ja uskon sen osin heijastavan aikanaan tekemiämme säästöjä. Maksamme nyt moninkertaisesti sen, minkä tuolloin säästimme.

Koulu ja perhe ovat lapsen ja nuoren tukijalkoja, eikä yksi voi korvata toista. Opettajien ja huoltajien on harjoitettava yhä enemmän dialogia, yhä suuremman molemminpuolisen arvostuksen tukemana. Osapuolten on luotettava toisiinsa enemmän, jotta nykyiset, ajoittain todella huonot välit kodin ja koulun välillä saataisiin paranemaan. Opettaja joutuu antamaan myös vaikeita ohjeita ja mielipiteitä, jotka vanhempien on ymmärrettävä, vaikka se tuntuisi kovinkin kivuliaalta. Kunnan tehtävä on tukea tätä dialogia, edesauttaa sen muodostumista ja tukea julkista, molemminpuolista keskustelua.

Erilaiset kulttuurit ovat olleet osa kouluelämää jo pitkään. En usko, että nykyinen monikultturismin trendi muuttaa tilannetta juurikaan. Suomalaisen koulun tehtävä on valmentaa suomalaiseen yhteiskuntaan, opettaa maamme kieliä, tapoja ja lakeja. Luonnollisesti tämän lisäksi koulussa kerrotaan lukuisista muista maista, kielistä ja kulttuureista, niin nykyisistä kuin menneistäkin. Tavoite ei kuitenkaan ole muuttunut vuosikymmenten aikana – koulutiensä päättäneellä nuorella tulee olla eväät suomalaisessa yhteiskunnassa pärjäämiseen. Tarjoamalla nämä samat eväät lapsille heidän ihonväriin ja kotimaahan katsomatta toteutamme parasta tasa-arvoa. Tuomalla lapset kulttuuriin katsomatta yhteen, samojen oppiaineiden äärelle, opastamme myös tuleville koululaisille sen, minkä olemme mielestäni opastaneet kouluissa jo kautta aikojen – ystävyys ei tunne etnisiä rajoja.

Luonnollinen poikkeus yhteisiin oppiaineisiin on nykyjärjestelmässä uskonto, jossa jaottelua tapahtuu. Pitäisin itse sopivampana uskonnon opetuksen muuttamista kaikille yhteiseksi lukuaineeksi, jossa aiheina ovat maailman eri uskonnot ja elämänkatsomus yleisesti. Lapsen tulee itse pystyä valitsemaan oma tiensä, uskonsa ja uskontonsa, eikä mielestäni sitä saa periä vanhemmilta. Tarjoamalla tietoa kaikista vaihtoehdoista ja näkemyksistä, autamme koululaista löytämään oman tiensä, johon hän voi uskoa.

Alimmasta lisää usko ja uskonto -sivulla.

Hyödyllinen nuori

Nuoren elämään kuuluu paitsi yllä käsitelty opiskelu, myös monenlainen muu toiminta. Jo fysiologisiin syihin vedoten on selvää, että tietyn ikäiset nuoret tarvitsevat enemmän paitsi mahdollisuuksia, myös huomiota. Tämä toteutuu monin tavoin, joista mainittakoon riittävän pienet luokkakoot, sopivasti valinnan vapautta, tarpeeksi henkilökuntaa oppilaitoksissa ja ilmapiiri, jossa ongelmista ei tarvitse kärsiä yksin.

Hyödyllisyys syntyy myös koulun ulkopuolella, harrastamisen kautta. Nuoret ovat yllättävän aktiivisia muodostamaan harrastustoimintaa, yhteisöjä ja seuroja mitä ihmeellisimpien harrastusten ja kaveriporukoiden ympärille. Monissa näistä myös kulttuurien välinen yhteistyö on ollut luonteva osa jo pitkän aikaa. Jo ala-asteella muistan kaveriporukkaan mahtuneen tuttavia niin Kiinasta, Kanadasta kuin Afrikastakin (maata en muista). Nykyisisissä nuorisoyhteisöissä moinen on edelleen luonnollista ja puheet kulttuurien välisistä kuiluista ovat melko onttoja. Suurin ongelma tuntuukin lähtevän vanhemmista, jotka haluavat useimmin uskonnollisiin syihin vedoten eriyttää lapsensa yhteiskunnan ulkopuolelle. Moinen on aina ehdottoman anteeksiantamatonta.

Investoinnit nuorten harrastuksiin ovat todella pieniä. Aikuisten tukea ja apua osataan usein pyytää, tärkeintä on rohkaista toiminnan alkuvaiheilla ja tukea tarpeen vaatiessa. Ennen kaikkea tarvitaan kuitenkin tiloja iltapäivien ja iltojen harrastuksille. Tiloja löytyy helpoiten esimerkiksi kouluista ja kirjastoista. Suuren, kliinisen nuorisotalon vetovoimaan en usko – rahaa menee hurjasti ja lopputuloksella ei voida auttaa suurta osaa nuorista. Tiloja pitää olla pitkin kaupunkia, toki myös keskustan lähellä, mutta niiden etsinnässä on käytettävä maalaisjärkeä. Pääosalle harrastustoiminnasta vaatimustaso on valaistus, tuoleja ja pöytiä. Näin sujuvat vaikkapa teatteri, tanssit, laulut, piirustus, monenlaiset pelit ja nokittamalla varustetasoa videotykillä myös monet video- ja tietokoneharrasteet. Tilojen varaamisen pitää sujua myös rekisteröimättömille yhteisöille, eikä tilavuokrilla saa rahastaa. Joidenkin tilojen ja tapahtumien osalta pienet vuokrahinnat ovat paikallaan, mutta suhteellisuudentaju on säilytettävä – nuorten omien yhteisöjen kulut maksavat lähinnä nuoret itse. Yleisten harrastustilojen lisäksi nuorisokahvilalle voisi olla kysyntää, mutta sen ideointiin on saatava apuja nuorilta itseltään.

Nuorten harrastuksia voidaan myös tuoda esille monin tavoin. Monet performanssitaiteet sopivat niin nuorisokahvilan, nuorten teemapäivien kuin Keskustorin esityslavojenkin ohjelmistoon. Vapaat, levymonopoleihin sitoutumattomat nuoret yhtyeet mahtuvat koulun bileitä suurempiinkin tapahtumiin. Tampereen Kaupungin nuorisotoimi onkin pienellä budjetillaan koittanut heitä parhaansa mukaan tuoda esille, säästäen samalla hittimuusikkojen esiintymiskuluista ja Gramex/Teostomafian maksuista. Kirjastot voivat pitää teemapäiviä, joissa erilaisia harrastuksia esitellään paitsi nuorille, myös heidän vanhemmille. Eri harrastusten tuominen esille säännöllisesti auttaa nuoria löytämään uutta tekemistä. Juoksuaika-teemapäivä oli loistava kokeilu ja sitä voidaan varmasti jatkaa.

Nuorten harrasteisiin varmasti palataan eri puolilla tätäkin sivustoa, sillä aihe on minulle läheinen ja tärkeä.

Hyödyllinen aikuinen

Sanonta “työ tekijäänsä kiittää” ei ole tuulesta temmattu. Kokemukseni mukaan hyödyllinen työ on palkitsevaa, rohkaisevaa ja sopivan haasteellista. Palkka ei ole kaikki kaikessa, vaikka toki toimeen on tultava. Pieni palkanlisä ei kuitenkaan korvaa huonon työpaikan ja työilmapiirin aiheuttamaa stressiä, väsymystä ja masennusta. Ihmisen on saatava mahdollisuus hyödylliseen työhön, jos vain terveys antaa myöten. Tässäkään kohtaa ihmisten lokerointi ei auta. Työ on yhtä tärkeää supisuomalaisille ja maahanmuuttajille kuin myös vaikkapa kehitysvammaisille ja invalideille – työkyvyn rajoissa tottakai.

Työnantajana itsekin pyrin jatkuvasti oppimaan lisää rekrytoinnista ja oikean työntekijän valinnasta. Omalla alallani, tietotekniikassa, on mahdollista olla melko välitön työntekijää etsiessä. Esille eivät tule koulutodistukset, vaan todellinen taito ja työntekijän oma halua etsiä tapa osoittaa taitonsa. Kiintiöt ovat ehdottomasti poissuljettuja – sukupuoli, ihonväri tai uskonto eivät kuulu rekrytoinnin kriteereihin. Uskonto on luonnollisesti pidettävä poissa työelämästä ja työpaikalta, kuten suomalaisessa työilmapiirissä on jo pitkän aikaa ollut tapana.

On luonnollista, että esimerkiksi opettajan virkaan on varmistuttava hakijan kirjallisesta pätevyydestä ja muutenkin eri aloilla vaatimukset ovat erilaisia. Uskon silti myös kaupungin listoilta löytyvän paljon töitä, jossa käytännön taidot ajavat ohi koulutodistusten. Todistus on kullanarvoinen apu, mutta omat erikoistaidot saattavat olla eri alalta, tai kenties syventäviä niiden aiheiden osalta, mitkä eivät oppisuunnitelmaan kuulu. Ihmiselle on myös annettava mahdollisuus kehittyä alallaan. Kenties uusi osaston esimies löytyisikin talon sisältä eikä ulkopuolelta?

Kaupunki voi toimia esimerkillisenä työnantajana tarjoamalla positiivisen työilmapiirin. Työntekijä ei saa elää jatkuvassa ulkoistusten, rakennemuutosten tai YT-neuvottelujen pelossa. Vaikka näillä voidaankin joskus saada rahallista säästöä, voivat välilliset kulut työntekijöiden huonovointisuuden myötä olla säästöjä suuremmat. Muutoksen on lähdettävä todellisesta tarpeesta – ei konsulttien ajatuksesta. Kaupungin esimerkki voi ulottua myös monenlaiseen tasa-arvoon, joka alkaa kieltäytymällä kiintiöistä ja ihmisten lokeroinnista. Saman työn pitää olla saatavilla kaikille sopiville henkilöille, jälleen kerran ihonväriin, sukupuoleen tai etniseen taustaan katsomatta. Työntekijän on myös pystyttävä luottamaan hyvällä työllä pärjäämiseen. Se tapahtuu oikeudenmukaisilla palkkiojärjestelmillä, aloitteiden asiallisella käsittelyllä, työympäristön viihtyisyyden parantamisella ja ehkäpä ennen kaikkea pitkänjänteisyydellä. Kvartaalitalous ei ole minkään mukavan työpaikan eduksi, ei julkisen eikä yksityisen.

Kun puolestaan sattuu vahinko, käy onnettomuus tai on elämässä vaikeaa, avun on oltava saatavilla. Liian usein apua tarvitseva laitetaan jonoon, ohjataan hoitoon johon hänellä ei ole varaa tai tiputetaan kokonaan kelkasta. Uskon tässäkin ihmisen haluun päästä takaisin kiinni hyödylliseen elämään ja mahdollisuuksien mukaan takaisin tekemisen pariin. Tehokas hoito ja kuntoutus edesauttavat asiaa. Pienin porkkanoin monia ongelmia voidaan myös välttää. Kaupunki voisi huolehtia työmatkalippujen ulottamisesta kaikkien työntekijöiden käyttöön ja polkupyörällä matkustaville on tarjottava turvalliset säilytyspaikat pyörilleen – tällä hetkellä moista etua tarjotaan lähinnä autoilijoille. Sainpa torilla kuulla myös mainion idean polkupyörien huoltopäivistä, jolloin työnantaja maksaisi vaikkapa kerran-pari vuodessa huoltomiehen paikalle yhdeksi päiväksi.

Hyödyllinen vanhus

Jos omat vanhempani ja isovanhempani ovat minkään asteen esimerkkejä, eläkkeelle jäänti vain lisää kierroksia. Hyväkuntoiset vanhukset haluavat puuhata, harrastaa, pitää itseään kunnossa ja myös auttaa toisiaan. Vapaaehtoista työtä tekeviä on rohkaistava ja heidän työ on noteerattava muutakin kun kausittaisten kiitostekstien liitetietona. Huonokuntoiset tarvitsevat hoitoa ja välittämistä. Perustason ihmisarvoihin kuuluvat oikeus kotona asumiseen, oikeus riittävään hoitoon ja oikeus omista asioista päättämiseen.

Tätä aihetta olen puinut tarkemmin tekstissäni palvelut, hoito ja hyvinvointi.

28.09.2008

Yksityistämisen kannattaminen tai sen vastustaminen ovat nousseet suosikkiaiheiksi etenkin suurpuolueiden johtajille. On vastaajasta riippuen joko perin selvää, että yksityistämisellä kunnat ratkaisevat ongelmat tai aivan yhtä selvää, että yksityistäminen on ongelmien aiheuttaja. Argumentteja löytyy puolesta ja vastaan, eikä tositarinoistakaan ole puutetta. On helppo löytää useampikin kertomus siitä, miten yksityistäminen tai tilaaja-tuottajamalli on pilannut milloin vanhusten hoidon, milloin kouluruoan. Ei vaadi suurta taitoa myöskään löytää kommentteja, joissa yksityistäminen korjasi vihdoin vanhoja ongelmia ja teki palvelusta kunnollisen, auttaen ihmisten elämää.

Itse lähden eri kannalta. En usko sokeasti yksityistämiseen, mutten myöskään yksityistämisen vastustamiseen. Omana tavoitteena pidän, että päätöksenteossa päästäisiin tästä suuresta pääargumentista eteenpäin. Yksityistämistä pitää mielestäni käsitellä tapaus kerrallaan avoimin mielin. Tapaus kerrallaan -ajatusmalli myös mahdollistaa paloittelun fiksun kokoisiin osiin. Tällöin myös pienillä paikallisilla yrityksillä on mahdollisuuksia.

Asioita, ei metodeja

Kuten varmaan valtaosa kansasta, minäkin olen kuullut yhtä lailla hyvää ja huonoa kummastakin näkökulmasta. En ole kuullut niin vahvaa argumenttia kummankaan näkökulman puolesta, että olisin valmis yksiselitteisesti yksityistämisen tai sen vastustamisen puolesta liputtamaan. En myöskään ole kuullut argumentteja tarkemman valvonnan, seurannan tai laaja-alaisen kehityksen puolesta. Yksityinen sektori ansaitsee ehdottomasti mahdollisuuden tehdä asiat kunnan vanhaa mallia fiksummin. Yhtä lailla julkinen sektori ansaitsee mahdollisuuden osoittaa olevansa yksityistä pätevämpi. Vain katsomalla eri osapuolten saavutuksia ja tutkimalla lopputuloksia voimme päättää jomman kumman mallin puolesta – tapaus kerrallaan.

Päätöksenteossa tarvitaan perustason nöyryyttä. Se lähtee valmiudesta myöntää jonkun muun pystyvän samaan lopputulokseen, kenties tehokkaamminkin. Nöyryyden avuksi tulee määrätietoisuus, valmius perääntyä aiemmasta päätöksestä, mikäli se osoittautuu tehokkaammaksi. Paketin ylläpitämiseksi tulee inhimillisyys, huolehtiminen niin työntekijöistä kuin asiakkaistakin, niin yksityisellä kuin julkisella puolellakin. Työntekijöiden siirtyminen kunnalta yksityiselle ei välttämättä ole suuri shokki oikein hoidettuna, mutta kuinka usein tämän prosessin sujumista tarkkaillaan kunnan toimesta sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen?

Isoja ja pieniä

Yksityistäminen saa hullun kiillon silmiin monen jättifirman johdossa. Tämä ei johdu siitä, että he uskoisivat olevansa paras yritys tekemään palvelua, vaan siitä että he tietävät kilpailun olevan pientä. Yhä yleisempää on kritiikki huonosti hoidetusta kilpailuttamisesta. Toimittajan pitää pystyä tarjoamaan kuu taivaalta, hoitamaan jättimäistä kokonaisuutta. Tarjouksen muoto pitää tehdä niin millintarkasti, että tusina juristia pitää löytyä takataskusta. Vaatimuksia kuvaillaan muutenkin epärealistiseksi.

Mikäli väitteissä on edes hieman totuuden häivää, on huoleen aidosti syytä. Lopputuloksia katsellen ongelman voi allekirjoittaa – yhä useammissa tilanteissa voitto menee jättikokoiselle, usein monikansalliselle firmalle. Median toimiessa ainoana onnistumisen valvojana, alkaa myös olemaan merkkejä siitä että homma ei toimi, vaan kulut nousevat ja palvelu laskee. Vaikka kyse olisikin yksittäistapauksista, jäävät ne ihmisten mieliin. Huonommaksi tilanne muuttuu siinä kohtaa, kun kunta on tehnyt ylipitkiä sopimuksia eikä pääse virheistään irti. Kovin suurta halua ongelmien korjaamiseen ei myöskään tunnu olevan.

Luokka: Palvelut, Talous  | Kommentoi
28.09.2008

Olen tehnyt tietotekniikan alalla töitä viitisentoista vuotta, joista viimeiset kymmenkunta täysipäiväisenä. On tullut tutustuttua myymälähommiin, pienyrityksiin ja suureen teollisuuteen, kunnes päädyin aloittamaan oman yrityksen muutaman tuttavan kanssa. Tällä hetkellä toimin toimitusjohtajana ja yhtenä pääosakkaana viiden hengen IT-palveluyrityksessä nimeltä Tietovelhot Oy. Lisäksi olen osakkaana ja suhteellisen aktiivisesti mukana myös Isolcom Oy:ssä, jonka alaa ovat lähinnä Internet-palvelut ja laitemyynti. Pienyritykselle on luonnollista myös toimia muiden pienyritysten kanssa yhteistyössä ja koitan pitää kontakteja yllä moniin muihin alan pikkufirmoihin, etenkin tamperelaisiin.

Vuosien varrella on tullut tehtyä ja vierestä katsottua useita suuria ja pieniä projekteja. Alan puskaradio on pitänyt myös tietoisena momenmoisista operaatioista muissa yrityksissä eikä julkista keskustelua IT-projekteista voi olla seuraamatta. Valietettavasti ne nousevat usein pinnalle negatiivisessa valossa lähinnä suuryritysten toimesta, vaikka paljon fiksuakin työtä tehdään.

Tietotekniikan toimivuus tiivistyy mielestäni parhaiten alalla pätevään termiin, vihjeellisyyteen. Alalla puhutaan, että tilaajalla ja toimittajalla pitäisi olla ns. vihje – tietoa, kokemusta ja oppimisen halua, mutta myös nöyryyttä sekä määrätietoisuutta. Vaikka yleensä välttelen ammattitermistön käyttöä, tässä kohtaa vihje-sanan on perusteltua sen selkeyden vuoksi. Jos synonyymiä haetaan, lähin lienee ammattitaito.

Vihjeellisyyden sovelluksia löytyy monesta suunnasta, ohessa esimerkkejä.

Avoimuuden asenne mukaan

Avoimen lähdekoodin malli on kasvanut ideologiasta varsin vakuuttavaksi toimintamalliksi. Ajatus on, että ohjelmiston tekijä luovuttaa maksutta tekemänsä ohjelman ja sen lähdekoodin eli ns. pohjapiirrokset yleiseen käyttöön. Kuka tahansa saa käyttää ja muokata sitä, mutta muokkaajan on edelleen jaettava tekemiänsä muutoksia edelleen. Neuvostoliiton huutajien ei tarvitse pelätä, sillä avoin lähdekoodi on erinomaista bisnestä ja Suomessakin se työllistää reilusti. Jonkun on kuitenkin tehtävä ohjelmisto ja muokattava sitä asiakkaiden tarpeisiin.

Kuntatasolla ei liene kaukaa haettu heitto, että iso osa Suomen kunnista tarvitsee usein samanlaisia ohjelmia melko samanlaisiin tarpeisiin. Kuntien välinen avoimen lähdekoodin liitto jakaisi tiedon kunnasta toiseen. Kun Tampere on ensin tehnyt tai teettänyt yhden osan ohjelmaa, kukaties se auttaa Kuusamoakin pidemmälle, jonka tekemistä muutoksista taas saadaan Joensuuhun apuja. Kierroksen laajennuttua on kaikilla, myös Tampereella, käytettävissä hurja määrä vapaita sovelluksia, jotka ovat taatusti juuri kuntien tarpeisiin tehtyjä.

Avoin lähdekoodi on paitsi luonnollisesti kustannustehokas ratkaisu, se on myös turvallinen vaihtoehto. Tampereellakin on kärsitty tietomurroista ja niiden yrityksistä. Monet oppilaat ovat jo suljettujen ratkaisujen ympäristössäkin halukkaita etsimään ongelmia ja ehdottamaan ratkaisuja. Liian usein tämä ei kuitenkaan johda mihinkään hyvään ja pahimmillaan huolensa ilmaisseita oppilaita jopa paheksutaan hallinnon tasolta. Avoimessa ajatusmallissa koko tekniikka tulee saataville, joten ongelmat on helpompi paikallistaa tarkkaan lähteeseen. Avoimuuteen kuuluva toimintamalli rohkaisee myös paremmin ilmoittamaan ongelmista.

On totta, että avoimilla ratkaisulla ei korjata joka ongelmaa. Joskus sopivaa ohjelmaa ei ole ja sen tekeminen on kovin iso pala, jolloin valmiin eli ns. suljetun ratkaisun hankinta on mielekästä. Tällöinkin pientä avoimuutta on hyvä pelata mukaan. Toimittajan tulisi liittää ohjelmistonsa lähdekoodi mukaan asiakkaalle luottamuksellisesti. Tällöin asiakas, eli kunta voi tehdä muutoksia tarpeisiinsa myös itse, jos jostain syystä välit toimittajaan katkeavat tai jos toimittaja menisi konkurssiin. Harva moderni tietotekniikkayritys kieltäytyy tästä, kun puheena on mittatilausratkaisut. Useimmiten kieltäytyminen kuvaa toimittajan pelkoa siihen, että tuote ei kenties olekaan kovin laadukas. Merkkejä tästä on nähty sähköisen äänestysjärjestelmän kanssa.

En näe automaattisesti parempana ratkaisua avoimien ohjelmistojen itse tekemistä tai sen ulkoistamista, kumpikin voi toimia. Hommaan voisi lähteä pienistä tarpeista, pienistä ohjelmistoista ja peliin pitäisi koittaa saada monia eri asteiden oppilaitoksia, joissa potentiaalisia tekijöitä on. Jotain palasia voisi tehdä myös opinnäytetyönä, jolloin opiskeluja ei voisi ainakaan moittia käytännönläheisyyden puutteesta. Oppilaalle referenssi kunnan käyttämästä sovelluksesta on erinomainen lisä todistukseen työmarkkinoille hakiessa.

Mitä haluamme?

Yksi aliarvostetuimpia ja vaikeimpia tehtäviä tietotekniikan kehittämisessä on päättää mitä haluaa. On kapeakatseista syyttää yksiselitteisesti toimittajaa tapahtuneista virheistä. Syytä on varmasti jaettavaksi myös tilaajalle. Hän ei kenties ole määritellyt tarpeita tarpeeksi selkeästi, muutostarpeita on tullut pitkin poikin epäsäännöllisesti ja jopa tarjouspyynnön muotoilu on saattanut rajoittaa kilpailua. Kenties tilaajalla ei ole vain tarjolla riittävää koulutusta tai projektista vastaava henkilö on liian kiireinen eikä ehdi valvomaan projektia. Vaikka projektipäällikön titteli onkin pahimmillaan hirveää konsulttislangia, on tilaajaosapuolen vastuuhenkilön työ ensiarvoisen tärkeää – nimikkeestä riippumatta. Tärkein taito ei välttämättä ole tietotekniikan moniosaaminen, vaan pitkäjänteisyys, vastuuntunto ja kyky tulla toimeen ihmisten kanssa. Luottamus on luonnollisesti tärkeää.

Tarvekartoitukseenkin lisää vihjettä mahtuisi. On tärkeää kysyä sisäisessä suunnitteluvaiheessa useita asioita, vaikkapa seuraavia.
– Voiko työtä paloitella?
– Mitä tarvimme ehdottomasti, mistä voimme tinkiä?
– Entä viiden tai kymmenen vuoden päästä? Mukautuuko järjestelmä ja mitä se tällä aikavälillä maksaa?
– Olisiko valmista ratkaisua tarjolla johonkin osaan?
– Kuka ottaa tilaajan puolesta pitkäjänteisen vastuun operaation valvonnasta? Onhan hänellä aikaa siihen?
– Onko vastaavaa tarvetta ollut muualla? Miten muut kunnat ovat ratkaisseet asian? Onko joku muu kunta saman ongelman edessä, voisimmeko tehdä yhteistyötä?
– Onhan tämä yhteensopiva muiden järjestelmiemme kanssa? Myös ilman toimittajan avustusta?

95% kaikesta vai 100% ei mistään

Tietotekniikkaprojekti, etenkin vähän suurempi, ei ole mudoiltaan täydellinen kuutio. Realistisempi arvio on kertomus piparkakusta, josta tuli ensin donitsi ja sitten geometrisesti kovin haastavan muotoinen kakku. Tietotekniikkaprojekteissa on harvoin mahdollista määritellä sataprosenttiset, yksityiskohtaiset, muuttumattomat tekniset tavoitteet heti alkuun ja vielä harvinaisempaa on toteuttaa ne siten. Tarpeet muuttuvat, ideoita tulee vastaan ja käytäntö voi opettaa tekemään asiat eri lailla. Tämä on varsin normaalia kaikessa tekemisessä, oli kyse saunan rakentamisesta tai ohjelman koodaamisesta.

Kun hyväksymme maailman muuttuvuuden, on myös opittava etsimään kompromisseja. Vaatimus absoluuttisesta, tinkimättömästä täydellisyydestä ei toimi. Monesti juuri viimeisen silauksen saaminen on se kaikkein kallein pala pakettia. On hyvin realistista löytää välimaastosta optio, joka toteuttaa ylivoimaisen valtaosan halutusta, ehkä hieman eri tavalla, mutta on kustannuksiltaan reilusti täydellisyyttä edullisempi. Virkamiestyössä tällaisia optioita ei osata aina nähdä, eikä ostaja osaa tehdä vaatimuksiinsa joustoa omien säästöjen saavuttamiseksi. Kenties 95% tarjoavaa ratkaisua voisi paikata toisella, kenties eri toimittajan tai eri tekniikan lisäpalikalla, pitäen samalla kustannukset kurissa.

Tietotekniikan järjestelmien yhteensopivuus on ehdoton vaatimus joka tapauksessa. Kahden eri toimittajan ratkaisujen keskinäinen toimivuus pitää olla itsestäänselvyys. Kokemukseni mukaan ison työn jakaminen kahteen tai useampaan osaan voi tarkoittaa paitsi kustannussäästöä, myös pääsyä lähemmäs juuri mittoihin sopivaa ratkaisua. Vastaavasti on tullut opittua, että tällöin erikoisosaamista voidaan aidosti käyttää hyväksi. Eri toimittajilla on erilaisia kokemuksia ja erilaisia erikoistaitoja. Antamalla eri toimittajille juuri heidän taitoihin sopivat projektin osat, saamme hyvinkin fiksun lopputuloksen aikaan. Usein vieläpä dramaattisesti edullisemmin.

Ehkä on vielä kertauksen vuoksi hyvä muistuttaa tietotekniikan olevan vain työkalu, ei itsetarkoitus tai elämäntapa. Ei tietotekniikan käyttäjää kiinnosta minkä firman logo ohjelmassa on tai kuinka monesta osasta ratkaisu koostuu. Jos se toimii ja tekee mitä pitää, ratkaisu on hyvä. Se sopii muistaa.

Nykyään valtio- ja kuntahallinnon suosima jättimalli, jossa ratkaisun laajuus yhä kasvaa ja yhden toimittajan on pystyttävä vastaamaan kaikesta, ei vain toimi. Nykytekniikka on järjestelmien välistä avoimuutta. Etsitään ratkaisua ongelmiin sen sijaan että kärsittäisiin ratkaisujen luomista ongelmista. Ehkä olisi julkishallinnonkin aika hyväksyä tämä.

Kapean sektorin laajakaista

Laajakaistan merkitys trendisanana ei vain tunnu kuolevan pois. Ja mikäpä kaistan laajetessa, jos sitä todellakin tapahtuisi. On totta, että Lappi ja muut syrjäiset alueet kärsivät huonoista yhteyksistä, mutta kun samaa bittien epätasa-arvoisuutta löytyy jo Tampereen rajojenkin sisältä reilusti. Vaikka asia onkin pitkälti valtiollinen, väitän että Tamperekin voi tehdä asialle paljon. Tampereelta löytyy myös aiheesta reilusti kokemusta. Tampereen opiskelija-asuntojen verkot ovat kehittyneet hurjaa vauhtia samalla, kun vapaiden markkinoiden laajakaistat tänä päivänä pystyvät hädin tuskin samaan kuin kymmenen vuotta sitten, jolloin ekan 8/1 Mb ADSL-liittymän sain käyttööni. Tänä päivänä en enää saa ostettua samaa nettivauhtia, samoin ominaisuuksin kun vuosikymmen takaperin. Kehityksen suuntana tuo tuntuu melko nurinkuriselta.

Kuituyhteyksien vetäminen yhä useampaan taloon on hyvä ajatus. Vaikka kuparilla eli perinteisillä puhelinkaapeleilla pärjääkin, niiden laatu on monessa kaupunginosassa järkyttävän huono ja pituudet liian suuria. Tämä tarkoittaa epävakaita yhteyksiä sekä rajoittaa nopeimpien laajakaistapalvelujen saantia. Täällä Multisillassa paljon yli 4 Mb vauhtia ei irtoa, siinä missä Hatanpäällä päästään yli 20 Mb tulovauhtiin. Kupareissa on myös huonona puolena kilpailutilanteen surkeus. Elisan ylläpitämässä likaisessa monopolissa muut samoilla piuhoilla toimivat joutuvat elämään tiukkojen, kovien ehtojen alaisuudessa ja maksamaan esimerkiksi uuden liittymän avaamisesta mansikoita. Samaan aikaan Elisa säästyy näiltä kuluilta, voi toimittaa omat liittymät nopeammin ja monopoliasemaa väärinkäytetään lain vastaisesti yhä törkeämmin. Toki vastaavaan sikailuun syyllistyy myös Teliasonera omilla vaikutusalueillaan.

Alaa tuntevampi totesi minun puhuneen juuri itseni pussiin. Siinä, missä kupareiden osalta kilpailu sentään jotenkuten onnistuu, ei korvaavien kuituyhteyksien osalta ole edes vastaavaa pientä suojaa tarjolla. Tässä tuleekin kunnan ja myöhemmin myös valtion asema esille. Uskon, että kaupunki voisi rohkaista eri tavoin yrityksiä, jotka sitoutuvat kuitua vetäessään avoimuuteen. Samaan piuhaan on päästettävä myös muut operaattorit tarjoamaan palveluja. Kunta voisi jopa omistaa kuituyhteyden, jolloin sen vuokra edelleen operaattoreille olisi taatusti tasa-arvoista. Uskon kuitenkin myös yritysten kykenevän tähän, ainakin joidenkin yritysten. Tällöin yrityksiä voisi tukea vaikkapa helpottamalla kuidun vetämiseen liittyviä paperitöitä tai yhdistämällä kaapelointityöt muihin kaupungin kaivuu-urakoihin. Myös erilaiset rahoitustuet ovat perinteisesti hyviä, matalan riskin tapoja saada yritykset innostumaan.

Kuluttajalle tärkein vaikutus on hinta, joka fiksumman kilpailun myötä laskee. Myös entistä suurempia nopeuksia tulee tarjolle. Kun vauhdit riittävät myös television jakeluun, tulee TTV:n kaapeli-tv-monopolillekin kilpailija. Tällöin kaapelikanavat voi hankkia uuden kuidun välityksellä miltä vaan operaattorilta. Liittymän vaihto operaattorilta toiselle muuttuu myös helpommaksi, etenkin uudenaikaisemmalla yleiskaapeloinnilla varustetuissa taloissa. Tällöin vaihto operaattorilta toiselle vaatii kenties vain pari näppäinpainallusta.

Kaupungille ratkaisu on helppo, sillä toteutusmallista riippuen kyse on joko itsensä takaisin maksavasta investoinnista tai pienimuotoisesta tuesta, jonka vaikutus on välittömästi työllistävä. Suurin vaikutus on noste sivummalla toimiviin kaupunginosiin, joihin pystytään uusilla piuhoilla tarjoamaan ydinkeskustan tasoisia yhteyksiä. Samalla pääsemme yli ikävästä ongelmasta nimeltä vanhat kuparijohdot. On hyvä muistaa, että paremmista yhteyksistä on hyötyä myös etenkin pienille yrityksille, jotka voivat niiden avulla toimia helpommin myös sivummalla. Luonnollisesti paremmat yhteydet sallivat myös parempien palvelujen toteuttamista kaupunkilaisille. Videopuheluita terveysasemille, parempaa julkisen liikenteen tiedotusta, kaupungin tilaisuuksien seuraamista kotoa käsin yms.

Operaattoreille tämä malli tarkoittaa kilpailukentän tasoittumista. Suurten kankeiden Elisan ja Soneran rinnalle pääsisivät toimimaan myös pienemmät, paikalliset ja valtakunnalliset operaattorit, joiden tarjonta on usein suuria monipuolisempaa. Yritykset kuten Tampereen Puhelin, Nebula, Seclan, Wlannet/Lanworld ja vastaavat pääsisivät nyt samoille apajille, eikä kaikkien tarvitsisi myydä samaa tuotetta. Myöskään suurenmoiset alkuinvestoinnit eivät enää olisi vaatimuksena. Uskon listalle mahtuvan muitakin, mutta ulkomuistini ei pikaisesti ulottunut tätä pidemmälle.

Säätäjille, tietotekniikkaguruille, velhoille ja kotikoodareille hyödyt ovat melko ilmeiset. Nopeampaa bittiä, edullisempaa hintaa ja enemmän tarjontaa vaihtoehdoissa. Enpä usko sellaisten luksustuotteiden kuin kiinteiden IP:iden, suuremman paluukaistan ja vastaavien olevan enää hintakilpailun ulkopuolella. Tällä hetkellä moisten lisäpalvelujen osalta kilpailu on nihkeää tai olematonta.

Sähköinen vaikuttaminen

Sähköinen vaikuttaminen on yksi niitä trenditermejä joita en vieläkään purematta niele. Ajatus siitä, että Interetin tuonti joka paikkaan tekisi asukkaista aktiivisempia automaattisesti eu uppoa minuun. Vaikka tietotekniikan alalla toiminkin, en näe sitä automaattisena ratkaisuna asioihin. En myöskään usko, että tietotekniikka on aina oikea tai paras ratkaisu. Kuten aiemminkin totesin, tietotekniikka on työkalu, eikä paljoa pajavasaraa viisaampi väärissä käsissä. Bitti on hyvä renki, mutta huono isäntä.

On toki ehdottomasti eduksi, että kaupungin asukas voi välittää mietteensä kunnalle myös netin välityksellä. Netti olisikin hyvä kanava toimimaan muiden kanavien rinnalla. Kasvotusten tapaamista tai toisen ihmisen äänen kuulemista ei voi kuitenkaan mikään laite vielä korvata. Mahdollisuus asioiden hoitamiseen ihmiseltä ihmiselle on jotain, mistä emme voi tinkiä. Ihmisellä on oltava oikeus kieltäytyä tietotekniikan hallitsemasta maailmasta.

Kun sähköisen vaikuttamisen keinoja etsitään, pitää varoa pyörän keksimistä uudestaan. Jos vaikkapa nuoret halutaan mukaan keskusteluun, on parempi hakea heitä nuorten nettimedioista, kuten IRC-Galleriasta ja vastaavista. On turha yrittää houkutella nuoria omaan palveluun kovalla hintaa, jos se ei aja mitään oleellista etua. Monille eri ikä- ja ihmisryhmille on jo netissä palveluja, eikä kunnan tehtävä ole kilpailla nettimarkkinoista. Uskon myös kotimaisten yhteisöpalvelujen olevan halukkaita yhteistyöhön.

Kunta voi tarjota tietoa Vanhemmille, votka ovat huolissaan lasten ja nuorten netinkäytöstä. Oppilaitokset ja kirjastot voivat järjestää keskustelu- ja tiedotustilaisuuksia aihepiirin asioista. Sopivia aiheita ovat vaikkapa netin yhteisöpalvelut, netin ongelmat ja oikeat tavat vanhemmille osallistua lastensa nettikasvatukseen. Tiedon jakaminen näillä keinoin on myös tehokasta nuorten syrjäytymisen ennaltaehkäisyä ja moisten tilaisuuksien toteuttaminen on edullista. Näissäkin tulee harkita yhteistyötä yhteisöpalveluja toteuttavien kotimaisten yritysten kanssa.

Kaiken kaikkiaan sähköinen vaikuttaminen olkoon tukena, ei kivijalkana.

Tiedot turvassa

Avoimempi suunnittelumalli on omiaan auttamaan tietoturvaa, mutta kaupungin on tehtävä muutakin. Vaikka aihe liippaakin lähemmäs valtiollista kun kunnallista hallintoa, on se niin tärkeä ettei sitä voi nytkään unohtaa. Luottamuksellisuus, kirjesalaisuus ja sananvapaus ovat vain liian tärkeitä asioita jätettäväksi sivuun.

Julkinen tietotekniikkahallinto on Suomessa pystynyt melko hyvin pitämään ihmisten tiedot turvassa, vaikka tilanne huononeekin jatkuvasti. Lisää tietojen tallennusta myös halutaan, usein perusteettomasti. Kunnan on oltava mukana talkoissa ihmisten perusoikeuksien puolesta. Kunnan on annettava selvä sanoma käsityksestään luottamuksellisuuteen. Tietosuojavaltuutetun sanaa on kuultava ja hänen toimistolta on myös kysyttävä vinkkiä tarpeen tullen.

Tietoturva-auditointeja tulisi myös lisätä ja ne on tehtävä ehdottoman avoimesti. Alan keskustelussa suorastaan vilisee tietoa oppilaitosten ja muiden kunnan laitosten tietoturvaongelmista. Näitä toki löytyy aina, mutta huolenaihe on sitä suurempi kun korjausta ei tapahdu, tai se tehdään vasta pitkän ajan päästä. Asenteen pitää olla erilainen. Jos koulun oma henkilökunta ei kuuntele oppilaan ilmoitusta koulun turvaongelmista, pitää olla vaihtoehtoinen taho kaupungilla johon ottaa yhteyttä.

Kirjastot eivät ole oikeita paikkoja sensuurille. Kirjastojen Internet-käyttö on monelle vähäosaiselle ainoa mahdollisuus. Sen on oltava yksiselitteisesti sensuroimatonta. Kaupungin on myös toiminnassaan varmistettava, ettei hanki käyttöönsä sensuroituja Internet-yhteyspalveluja, tästä on tehtävä kilpailulle kriteeri.

Oleellisinta tietoturvassa on toimia asiallisena esimerkkinä sekä reagoida ongelmiin avoimesti ja nopeasti.

22.09.2008

Kyselyiden mukaan vanhusten ja muidenkin hoito sekä näitä ympäröivät asiat ovat kunnallisvaalien tärkein aihe. Asia on noteerattu melko tarkkaan jokaisen ehdokkaan toimesta, eikä suotta – etenkin Tampereella aiheesta nousseet ongelmat ovat järkyttäviä.

Tunnustan, että tietoni vanhusten hoidon tilasta ovat välillisiä. Tunnen alalla työskenteleviä henkilöitä, niin palkollisia kuin vapaaehtoisiakin. Korviini kantautuneet kertomukset ovat samaa tasoa kuin Aamulehden uutisoimatkin – väkeä ei vain riitä. Tästä aiheutuu oravanpyörä vähäisen henkilökunnan jaksamisen suhteen. Sen sijaan terveydenhoidon porsaanreiät ja ongelmat ovat henkilökohtaisestikin tuttuja. Loppujen lopuksi henkilöstön puutteeseen ja huonoon organisointiin nämäkin ongelmat useimmiten kaatuvat. Myös vaihtoehtojen suppeus aiheuttaa tietyissä tilanteissa tarpeetonta rahan ja muiden resurssien käyttöä.

Käsittelen asiaa muutaman kysymyksen näkökulmasta.

Mistä tekijät?

Olen valmis luottamaan terveydenhoitoalan henkilökunnan mietteisiin ja kannanottoihin – väkeä tarvitaan lisää. Pelkkä palkkaus ei kuitenkaan ole ratkaisu, jos sopivia työntekijöitä ei löydy. Haasteena on yhtä lailla työpaikan viihtyisyys. En usko palkkojen olevan aiheena niin tärkeä kun työpaikan viihtyvyys yleisesti. Toki palkan pitää vastata työn vaativuutta, mutta suurikaan palkka ei auta, jos työilmapiiri on tulehtunut ja työ ei ole palkitsevaa. Tämä palaa myöskin perusfilosofiaani ihmisen hyödyllisyydestä – työntekijälle on jäätävä tunne siitä, että tehty työ on tärkeää, sen on voinut suorittaa kunnialla ja se on ollut hyödyksi.

Vapaaehtoistyöntekijöiden panostakaan ei sovi aliarvioida. On muistettava, että moni haluaa tehdä vapaaehtoistyötä toisten ihmisten hyväksi. Vaikkakaan vanhusten hoitoa ei voi rakentaa vapaaehtoisen panoksen varaan, on vapaaehtoistyön mahdollisuutta pidettävä avoimena. Monesti hyvin pieni työpanos voi olla hyvin suuri apu vanhuksille, hieno lisä hoitajien tekemään työhön. Vapaaehtoisen työn tekijät ansaitsevat kiitoksen ja noteerauksen. Mahdollisuuksista pitäisi myös tiedottaa laajemmin eri ikäryhmissä. Monia nuoria vapaaehtoisia on kehuttu julkisesti, mutta kuinka moni nuori tietää näistä mahdollisuuksista? Tiedotetaanko nuorille aiheesta heidän omien kanavien kautta? Kokemukseni mukaan nuoret ovat hyvinkin halukkaita tekemään pieniä asioita yhteisen hyvän puolesta, kunhan palkkiona on iloinen mieli. Rekrytointi on haasteellista, muttei mahdotonta.

Mistä rahat?

Aika isoon osaan näistä ongelmista auttaa kylmä raha. Peruspalveluiden hyvä toimivuus tukee yhteiskunnan toimivuutta ja auttaa ihmisiä suoriutumaan elämän eri vaiheista. Hyvin toteutetut palvelut säästävät aikaa, vaivaa ja rahaa. Tämän myötä olen myös valmis kannattamaan verojen nostoa mahdollisena ratkaisuna, mikäli rahakirstut näyttävät tyhjiltä hoitohenkilökunnan hukkuessa työn kasvavaan määrään. Tilanne ei näytä Tampereella niin huonolta nyt, mutta on myös osattava vastata määrätietoisesti rahapulan ongelmaan. Se ei saa olla tekosyy hoidon laiminlyöntiin.

Palvelumaksujen korotusten suhteen olen hieman skeptisempi. Erityisesti kiinnittäisin huomiota toistuvasti hoitoa tarvitseviin, sillä näissä tapauksissa pienikin maksu usein toistuvana voi kerääntyä suureksi summaksi. Maksujen porrastus eri muodoissaan on yleensä tervettä. Nollamaksuluokat eri palveluissa ovat asia, joita on käytettävä varoen. Ilmainen palvelu kun tuppaa olemaan suosittu myös niille, jotka eivät sitä välttämättä tarvitse. Pienikin maksu tuo tietyn tarpeellisuuskynnyksen. On vain huolehdittava että maksu on todellakin sellainen, josta sen todennäköinen maksaja varmasti suoriutuu.

Mistä oikeat vaihtoehdot?

Puheet ihmisarvoisesta vanhenemisesta ovat aina aiheellisia. Omassa kodissa asuminen on tärkeä oikeus ja sen mahdollisuuksia tulee kehittää. Tampereella rakennetaan myös palveluasumisen taloja eri puolelle ja tämä on kehityksen suuntana positiivista. On toivottavaa, että tällaisia asuntoja rakennettaisiin edelleenkin laajalti eri puolille kaupunkia, jotta asunnoissa olisi myös reilusti valinnanvaraa.

Kotona asumisen toimivuus edellyttää monien vanhojen virheiden kaivamista, myöntämistä ja oikaisua. Yksinkertaisten hakemusten ylipitkät käsittelyajat, tarpeeton byrokratia ja ihmisarvon unohtaminen ovat todellisia ongelmia, jotka eivät kuitenkaan ole mahdottomia ratkaistavia. Hyvä paikka liikkeellelähtöön on nostaa pöydälle esitetyt ongelmat, katsoa niiden syitä alkuun asti ja pyrkiä korjaamaan ongelmien juuret oireiden korjaamisen sijaan. Toki tähän mennessä keitetty soppa on syötävä, mutta siten ei estetä ongelmien toistumista.

Mistä säästetään?

Itseisarvoisesti ihmisten hoidosta on huolehdittava, eikä siitä voi tinkiä. Säästöt löytyvätkin mieluiten toiminnan tehostamisesta. Liiketaloudesta tuttua on myös konsepti keskittymisestä ydinliiketoimintaan. Onko kenties esimerkiksi terveydenhuollossa palasia, jotka eivät kuulu terveydenhuollon tehtäviin?

Helsingin Sanomat uutisoi 22.9 vieraiden kulttuurien ja uskontojen aiheuttamista lieveilmiöistä lääkärien työssä. Tämä on valitettavan surullinen esimerkki tilanteista, jossa lääkärit eivät pääse tekemään työtään tehokkaasti johtuen maahanmuuttajien puutteellisista tiedoista liittyen suomalaiseen terveydenhuoltoon. Lääkärien tai terveydenhoitajien tehtävä ei mielestäni ole toimia kulttuurien välisenä siltana, vaan toimittaa työtään perinteisesti hyväksi koetuilla tavoilla. Opastus maamme tavoista ja tyyleistä kuuluu maahanmuuttoviranomaisille, ei terveysasemille. Uskonto ei missään olosuhteissa saa olla osallisena ihmisten terveydessä. Täysin tuomittavana ja ehdottoman anteeksiantamattomana pidän lasten pahoinpitelyä ja hoidon laiminlyöntiä uskonnon verukkeella.

Muita säästökohteita voi olla mielekäs tietotekniikka. Kuulemani mukaan Tietoenatorin toteuttamia rikkinäisiä, hitaita, epäluotettavia ja turvattomia ratkaisuja vihataan lähes yhteen ääneen kautta terveydenhoitoalan. Jos yksi toimittaja osaa tehdä vain virheitä, on ratkaisuja haettava muualta. Oman kokemukseni mukaan järkevä tietotekniikan suunnittelu voi myös säästää. Toimittajan tekemien selvien virheiden lisäksi myös ostajan on oltava fiksu. Tietotekniikkaprojektin hallinnointi ja oikeiden kysymysten esittäminen ovat vaikeita lajeja. Samaan kokemuksen vedoten väitän, että kukaan konsultti ei ole oikea taho kertomaan miten lääkärien on tehtävä työnsä. Ensin pitää opiskella työympäristö, sitten vasta miettiä ratkaisuja.

Likaisen kapitalismin puolelta voitaisiin lainata myös aloitejärjestelmiin ideoita. Monet terveydenhuoltoalan työntekijät kritisoivat olematonta tai huonosti hoidettua aloitteiden hallintaa. Fiksutkaan ideat eivät mene perille.

Luokka: Palvelut, Talous  | Kommentoi