Kirjoitukset luokassa » Talous «

07.10.2008

Tampereella toimii melkoisen monen alan yrityksiä. On myös melkoisen paljon yrityksiä, jotka ovat toimineet ja työllistäneet täällä kymmeniä vuosia. On ollut ilo toimia kahden pitkäaikaisen tamperelaisen yrityksen palveluksessa. Ei ole kuitenkaan ollut ilo katsoa Tampereen kaupungin yhä penseytyvää suhtautumista talouden kivijalkoihin, perinteisiin yrityksiin. Aivan kun yrityksessä olisi joku vika, jos se ei satu olemaan tarpeeksi trendikkäällä alalla.

Otan tässä hieman kantaa ajatuksiini liittyen yritysten tukemisesta. Tuki ei suinkaan tarkoita suoran rahan antamista, vaan sille on monia, paljon mielekkäämpiä keinoja. Toiveeni olisikin tukea yrityksiä tavoilla, jotka ovat molemmille osapuolille mielekkäitä. Tavoitteena pitäisi olla paitsi Tamperelaisten eri alan yritysten pitäminen täällä tukemalla heidän laajennustarpeita, mutta myös uusien yritysten houkuttelu Tampereelle.

Trendikäs yritys

Tampere ei suinkaan ole ollut laiska yritysten tukemisen suhteen. Uusia tiloja, mahdollisuuksia ja tukia on tarjoiltu vuosien varrella mitä erikoisemmille yritysaloille. Tässä on kuitenkin myös ongelma – kun yksi ala on suosittu ja trendikäs, muut saavat kärsiä. Välissä se oli tietotekniikka, sitten on nähty muun muassa lääketiedettä ja biotekniikkaa. Tuki on myös kohdistunut lähinnä uusiin yrityksiin ja uusille aloille. On unohdettu, että perinteisemmillä aloilla toimii hurja määrä yrityksiä, jotka työllistävät huomattavan määrän ihmisiä. Moni näistä yrityksistä myös laajentaa toimintaansa, eikä heitä tulisi jättää taivasalle siinä kohtaa. Kuitenkin monen yritysjohtajan mukaan näin täällä juuri nyt tapahtuu.

Yritysjohtajien ajoittaiset kommentit ovat pahimmillaan surullista kuultavaa. Lähtökohta on kuitenkin useimmiten nimenomaan halu laajentaa, halu työllistää lisää, halu rakentaa. Kaikkien luulisi olevan positiivisia asioita kaupungille, mutta vastakaikua ei juuri kuulu. Joskus vastausta ei oikein enää saa, joskus kaupunki yrittää ylipuhua yritystä muuttamaan suunnitelmia yrityksen etujen vastaiseksi, joskus koitetaan vain yleisesti ottaen masentaa yritystä.

Yritysten tukemisen ei pitäisi riippua yrityksen toimialasta, vaan sen potentiaalista työllistää. Sukkien tukkukauppa ei kenties pääse lehtien etusivuille siinä missä trendikäs sumunäyttö, mutta aivan yhtä tärkeitä ovat kummankin yrityksen maksamat verot ja muut kulut.

Parempia tuen muotoja

Laaki ja vainaa -tyyppinen rahallinen tuki ei ole kovin inspiroivaa. Toki yritys kun yritys arvostaa sitä, mutta se ei välttämättä inspiroi tekemään pitkällä jänteellä paljoakaan kehitystä. Parempia tapoja tuelle on vaikkapa rahoitusapu uusien tilojen tuotannossa tai vanhojen remontoinnissa. Kaupunki voi toimia osakkaana kiinteistöosakeyhtiössä, josta yritys sitten ostaa itsensä vapaaksi sopivalla aikajänteellä. Investoinnin riski on pienempää ja yrityksen ongelmatilanteissa toimitilat harvemmin häviävät tuhkana tuuleen siinä missä tiloissa toimiva yritys voi tehdä. Sen lisäksi, että laajennus antaa yrityksille mahdollisuuden työllistää lisää, on myös rakennus- ja remonttitöillä paikallisesti työllistävä vaikutus.

Tuen ei tarvitse myöskään implikoida taloudellista apua. Tuki voi olla myös henkistä tasoa. Kaupungin on kuultava yrityksiään. Kaupungin on otettava vastaan yritysjohtajia alasta riippumatta, tarjottava heille tietoa ja apua. Dialogia on ylläpidettävä ja turhat kynnykset on otettava pois. Joustot ja selkeytykset lupakäsittelyssä ja muussakin paperityössä ovat hyvä tapa tukea yrityksiä laittamatta peliin rahaa. Kuluja on joka kunnassa, mutta byrokratian vähentäminen on yritykselle myös synonyymi kulujen laskulle. Paperityöt vievät aikaa, vaivaa ja rahaa – asioiden helppohoitoisuus voi olla yksittäisen laskun loppusummaa tärkeämpi.

Fiksumpi kilpailutus

Yksityistäminen on ajatustasolla positiivinen mahdollisuus. Ajatus siitä, että voimme lainata ideoita ja resursseja myös yksityiseltä puolelta tarvittaessa on hyvä tapa tuoda uusia ideoita ja uutta järkeä kunnalliseen hallintoon. Yksityistäminen voi mennä myös puihin eikä se jokaiseen paikkaan sovikaan. Joskus aloitettu yksityisprojekti pitää perua ja palata vanhaan malliin, jos se ei toimi.

Kun yksityistäminen kuitenkin on pöydällä, avainasiana on sen tekeminen järkevästi. Kunnat ovat yhä enemmän laajentaneet yksityistämisen tarjouskilpailujen skaalaa. Aiemmin haettiin pieniä asioita, nyt yhden yrityksen on vastattava jättimäisestä aihealueesta. Vaikka projektin voisi jakaa pieniin osiin, se halutaan pistää isoon pakettiin, jolloin yleensä ensimmäisenä tippuvat pois paikalliset, pienet ja tehokkaat yritykset. Tarjouskilpailua on myös monimutkaistettu monesti niin, että täysipäiväistä juristia tarvitaan tarjouksen laatimiseen. Tämäkin pelaa tehokkaasti pois pieniä yrityksiä. Kunnallisella tasolla on erityisen tärkeää muistaa, että tarjouskilpailun kohdistaminen vain isoille on mitä helpoimpia tapoja ajaa työpaikkoja pois paitsi kunnan alueelta, kenties jopa Suomen ulkopuolelle.

Uskon tässäkin kaupungissa toimivan monella alalla pieniä ja keskisuuria yrityksiä, jotka osallistuisivat mieluusti useampiinkin kunnallisiin tarjouskilpailuihin, jos pelin säännöt sen sallisivat. Yksinkertaistettakoon siis tarjouskilpailuja, tarjotaan apua yrityksille niihin osallistumiseen ja varotaan liian isojen pakettien suunnittelua. Kyllä koordinaatiovelvollisuus saisi aika monessa asiassa pysyä julkishallinnolla.

Yrityksen vastuu

IT-alalla yksityistämisen “kehityksen” lopputulos on nähty – jättifirmat kahmivat projekteja, joista valtaosa epäonnistuu. Jopa niin yksinkertainen asia kun eduskunnan äänestysjärjestelmä saatiin Tietoenatorin toimesta maksamaan lisämiljoonia, myöhästymään vuosikaupalla ja vielä hajoamaan käytössä. Useampikin arvostettu asiantuntija kommentoi työhön tarvittavan aikaa noin kaksi viikkoa – ei kahta vuotta. Kahdensadan äänen laskeminen onnistui tietotekniikalta jo ennen transistorien keksimistä.

Yritysten pitää myös tuntea vastuunsa. Tuntuu siltä, että etenkin IT-alalla tarjouskilpailussa annettu summa on roskapaperin arvoista. Niin usein projektit saavat ylittää sovitun budjetin miten päin vaan, ilman minkään asteen pienintäkään vastuuta. Onko mahdollista, että yritys tietoisesti valehtelee tarjouksessaan saadakseen edullisimman tarjouksen, tietäen että summaa voi nostaa helposti? Ja miksi seuraavassa tarjouskilpailussa aiemmat virheet unohdetaan tyystin, eikä yritys saa miinuspisteitä aiemmasta porsastelustaan? Mielestäni toistuvasti epäonnistunut yritys pitäisi jopa laittaa määräaikaiselle jäähylle ja kieltää heidän osallistuminen tarjouskilpailuihin määräajaksi. Ei kunnan tai valtion tehtävä ole tulla säännöllisesti huijatuksi.

Yrityksen koko ei implikoi sen tekemän työn laatua, ei suuntaan tai toiseen. Virheistä on kuitenkin jouduttava vastuuseen ja mikä tärkeintä, onnistumisista pitää muistaa kiittää. Tarjouskilpailun tuloksena valitussa yrityksessä on työntekijöitä, jotka yrittävät parhaansa. Kunnan tehtävä on välittää paitsi kritiikkiä, mutta myös kiitosta näille työntekijöille asti.

Logistiikkakeskuksen mahdollisuus

Uuden logistiikkakeskuksen rakentamisesta on puhuttu paljon. Todennäköinen rakennuspaikka Tampereen ja Pirkkalan rajalla on varsin lähellä asuntoani Multisillassa. Sen rakentaminen tuntuu fiksulta ajatukselta ja mielekkäältä tavalta tukea yritystoimintaa. Paikka on monista vaihtoehdoista valittu mielekkäimmäksi ja perusteet on helppo allekirjoittaa. On totta, että liikennettä se generoi lisää, mutta paikka on luonteeltaan mainio myös kulkuyhteyksien kannalta. Tämä tarkoittaa myös minimaalisia haittoja lähialueen asukkaille. Etujakaan ei sovi unohtaa, sillä logistiikkakeskuksen toimivuus edellyttää huomattavaa panostusta tieverkostoon ja julkiseen liikenteeseen.

Osan töistäni teen Hämeenlinnassa, Moreenin teollisuusalueen terminaalialueella, joka on käytännössä vino pino yritysten logistiikkakeskuksia ja varastoja vieri vieressä. Ensi vierailut alueelle osoittivat paikalla olevan paljon metsää, mutta vain kolmessa vuodessa yrityksiä on ilmestynyt kuin sieniä sateella. Liikennemäärät eivät ole hurjia ja tuon alan yritykset ovat myös varsin hiljaisia, joten haitat ympäristölle ovat pieniä. Fiksut ratkaisut jätteiden, sähkön ja veden käsittelyssä voidaan tehdä erittäin fiksusti uudelle alueelle. Monissa rakennuksissa Moreenin alueella on huomattavan järkeviä ratkaisua vaikkapa lämmityksen suhteen, jotka säästävät luonnon lisäksi yritysten rahaa.

Logistiikkakeskuksen ympäristö ja rautatien läheisyys tarjoaisivat myös mainion paikan ratapihalle, jonka nykyiselle sijainnille löytyisi paljon tehokkaampaakin käyttöä. Tällöin myös haittavaikutukset nykyisen ratapiha-alueen asukkaille vähenisivät, sillä uusi ratapiha voidaan sijoittaa riittävän etäälle huomattavista asuinalueista. Samaan vaivaan alueelle tulisi luonnollisesti saada paikallisliikenteen rautatieasema, sillä Multisillan lisäksi uuden logistiikkakeskuksen työntekijät tarvitsevat julkista liikennettä.

Luokka: Talous, Ympäristö  | Kommentoi
28.09.2008

Yksityistämisen kannattaminen tai sen vastustaminen ovat nousseet suosikkiaiheiksi etenkin suurpuolueiden johtajille. On vastaajasta riippuen joko perin selvää, että yksityistämisellä kunnat ratkaisevat ongelmat tai aivan yhtä selvää, että yksityistäminen on ongelmien aiheuttaja. Argumentteja löytyy puolesta ja vastaan, eikä tositarinoistakaan ole puutetta. On helppo löytää useampikin kertomus siitä, miten yksityistäminen tai tilaaja-tuottajamalli on pilannut milloin vanhusten hoidon, milloin kouluruoan. Ei vaadi suurta taitoa myöskään löytää kommentteja, joissa yksityistäminen korjasi vihdoin vanhoja ongelmia ja teki palvelusta kunnollisen, auttaen ihmisten elämää.

Itse lähden eri kannalta. En usko sokeasti yksityistämiseen, mutten myöskään yksityistämisen vastustamiseen. Omana tavoitteena pidän, että päätöksenteossa päästäisiin tästä suuresta pääargumentista eteenpäin. Yksityistämistä pitää mielestäni käsitellä tapaus kerrallaan avoimin mielin. Tapaus kerrallaan -ajatusmalli myös mahdollistaa paloittelun fiksun kokoisiin osiin. Tällöin myös pienillä paikallisilla yrityksillä on mahdollisuuksia.

Asioita, ei metodeja

Kuten varmaan valtaosa kansasta, minäkin olen kuullut yhtä lailla hyvää ja huonoa kummastakin näkökulmasta. En ole kuullut niin vahvaa argumenttia kummankaan näkökulman puolesta, että olisin valmis yksiselitteisesti yksityistämisen tai sen vastustamisen puolesta liputtamaan. En myöskään ole kuullut argumentteja tarkemman valvonnan, seurannan tai laaja-alaisen kehityksen puolesta. Yksityinen sektori ansaitsee ehdottomasti mahdollisuuden tehdä asiat kunnan vanhaa mallia fiksummin. Yhtä lailla julkinen sektori ansaitsee mahdollisuuden osoittaa olevansa yksityistä pätevämpi. Vain katsomalla eri osapuolten saavutuksia ja tutkimalla lopputuloksia voimme päättää jomman kumman mallin puolesta – tapaus kerrallaan.

Päätöksenteossa tarvitaan perustason nöyryyttä. Se lähtee valmiudesta myöntää jonkun muun pystyvän samaan lopputulokseen, kenties tehokkaamminkin. Nöyryyden avuksi tulee määrätietoisuus, valmius perääntyä aiemmasta päätöksestä, mikäli se osoittautuu tehokkaammaksi. Paketin ylläpitämiseksi tulee inhimillisyys, huolehtiminen niin työntekijöistä kuin asiakkaistakin, niin yksityisellä kuin julkisella puolellakin. Työntekijöiden siirtyminen kunnalta yksityiselle ei välttämättä ole suuri shokki oikein hoidettuna, mutta kuinka usein tämän prosessin sujumista tarkkaillaan kunnan toimesta sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen?

Isoja ja pieniä

Yksityistäminen saa hullun kiillon silmiin monen jättifirman johdossa. Tämä ei johdu siitä, että he uskoisivat olevansa paras yritys tekemään palvelua, vaan siitä että he tietävät kilpailun olevan pientä. Yhä yleisempää on kritiikki huonosti hoidetusta kilpailuttamisesta. Toimittajan pitää pystyä tarjoamaan kuu taivaalta, hoitamaan jättimäistä kokonaisuutta. Tarjouksen muoto pitää tehdä niin millintarkasti, että tusina juristia pitää löytyä takataskusta. Vaatimuksia kuvaillaan muutenkin epärealistiseksi.

Mikäli väitteissä on edes hieman totuuden häivää, on huoleen aidosti syytä. Lopputuloksia katsellen ongelman voi allekirjoittaa – yhä useammissa tilanteissa voitto menee jättikokoiselle, usein monikansalliselle firmalle. Median toimiessa ainoana onnistumisen valvojana, alkaa myös olemaan merkkejä siitä että homma ei toimi, vaan kulut nousevat ja palvelu laskee. Vaikka kyse olisikin yksittäistapauksista, jäävät ne ihmisten mieliin. Huonommaksi tilanne muuttuu siinä kohtaa, kun kunta on tehnyt ylipitkiä sopimuksia eikä pääse virheistään irti. Kovin suurta halua ongelmien korjaamiseen ei myöskään tunnu olevan.

Luokka: Palvelut, Talous  | Kommentoi
22.09.2008

Kyselyiden mukaan vanhusten ja muidenkin hoito sekä näitä ympäröivät asiat ovat kunnallisvaalien tärkein aihe. Asia on noteerattu melko tarkkaan jokaisen ehdokkaan toimesta, eikä suotta – etenkin Tampereella aiheesta nousseet ongelmat ovat järkyttäviä.

Tunnustan, että tietoni vanhusten hoidon tilasta ovat välillisiä. Tunnen alalla työskenteleviä henkilöitä, niin palkollisia kuin vapaaehtoisiakin. Korviini kantautuneet kertomukset ovat samaa tasoa kuin Aamulehden uutisoimatkin – väkeä ei vain riitä. Tästä aiheutuu oravanpyörä vähäisen henkilökunnan jaksamisen suhteen. Sen sijaan terveydenhoidon porsaanreiät ja ongelmat ovat henkilökohtaisestikin tuttuja. Loppujen lopuksi henkilöstön puutteeseen ja huonoon organisointiin nämäkin ongelmat useimmiten kaatuvat. Myös vaihtoehtojen suppeus aiheuttaa tietyissä tilanteissa tarpeetonta rahan ja muiden resurssien käyttöä.

Käsittelen asiaa muutaman kysymyksen näkökulmasta.

Mistä tekijät?

Olen valmis luottamaan terveydenhoitoalan henkilökunnan mietteisiin ja kannanottoihin – väkeä tarvitaan lisää. Pelkkä palkkaus ei kuitenkaan ole ratkaisu, jos sopivia työntekijöitä ei löydy. Haasteena on yhtä lailla työpaikan viihtyisyys. En usko palkkojen olevan aiheena niin tärkeä kun työpaikan viihtyvyys yleisesti. Toki palkan pitää vastata työn vaativuutta, mutta suurikaan palkka ei auta, jos työilmapiiri on tulehtunut ja työ ei ole palkitsevaa. Tämä palaa myöskin perusfilosofiaani ihmisen hyödyllisyydestä – työntekijälle on jäätävä tunne siitä, että tehty työ on tärkeää, sen on voinut suorittaa kunnialla ja se on ollut hyödyksi.

Vapaaehtoistyöntekijöiden panostakaan ei sovi aliarvioida. On muistettava, että moni haluaa tehdä vapaaehtoistyötä toisten ihmisten hyväksi. Vaikkakaan vanhusten hoitoa ei voi rakentaa vapaaehtoisen panoksen varaan, on vapaaehtoistyön mahdollisuutta pidettävä avoimena. Monesti hyvin pieni työpanos voi olla hyvin suuri apu vanhuksille, hieno lisä hoitajien tekemään työhön. Vapaaehtoisen työn tekijät ansaitsevat kiitoksen ja noteerauksen. Mahdollisuuksista pitäisi myös tiedottaa laajemmin eri ikäryhmissä. Monia nuoria vapaaehtoisia on kehuttu julkisesti, mutta kuinka moni nuori tietää näistä mahdollisuuksista? Tiedotetaanko nuorille aiheesta heidän omien kanavien kautta? Kokemukseni mukaan nuoret ovat hyvinkin halukkaita tekemään pieniä asioita yhteisen hyvän puolesta, kunhan palkkiona on iloinen mieli. Rekrytointi on haasteellista, muttei mahdotonta.

Mistä rahat?

Aika isoon osaan näistä ongelmista auttaa kylmä raha. Peruspalveluiden hyvä toimivuus tukee yhteiskunnan toimivuutta ja auttaa ihmisiä suoriutumaan elämän eri vaiheista. Hyvin toteutetut palvelut säästävät aikaa, vaivaa ja rahaa. Tämän myötä olen myös valmis kannattamaan verojen nostoa mahdollisena ratkaisuna, mikäli rahakirstut näyttävät tyhjiltä hoitohenkilökunnan hukkuessa työn kasvavaan määrään. Tilanne ei näytä Tampereella niin huonolta nyt, mutta on myös osattava vastata määrätietoisesti rahapulan ongelmaan. Se ei saa olla tekosyy hoidon laiminlyöntiin.

Palvelumaksujen korotusten suhteen olen hieman skeptisempi. Erityisesti kiinnittäisin huomiota toistuvasti hoitoa tarvitseviin, sillä näissä tapauksissa pienikin maksu usein toistuvana voi kerääntyä suureksi summaksi. Maksujen porrastus eri muodoissaan on yleensä tervettä. Nollamaksuluokat eri palveluissa ovat asia, joita on käytettävä varoen. Ilmainen palvelu kun tuppaa olemaan suosittu myös niille, jotka eivät sitä välttämättä tarvitse. Pienikin maksu tuo tietyn tarpeellisuuskynnyksen. On vain huolehdittava että maksu on todellakin sellainen, josta sen todennäköinen maksaja varmasti suoriutuu.

Mistä oikeat vaihtoehdot?

Puheet ihmisarvoisesta vanhenemisesta ovat aina aiheellisia. Omassa kodissa asuminen on tärkeä oikeus ja sen mahdollisuuksia tulee kehittää. Tampereella rakennetaan myös palveluasumisen taloja eri puolelle ja tämä on kehityksen suuntana positiivista. On toivottavaa, että tällaisia asuntoja rakennettaisiin edelleenkin laajalti eri puolille kaupunkia, jotta asunnoissa olisi myös reilusti valinnanvaraa.

Kotona asumisen toimivuus edellyttää monien vanhojen virheiden kaivamista, myöntämistä ja oikaisua. Yksinkertaisten hakemusten ylipitkät käsittelyajat, tarpeeton byrokratia ja ihmisarvon unohtaminen ovat todellisia ongelmia, jotka eivät kuitenkaan ole mahdottomia ratkaistavia. Hyvä paikka liikkeellelähtöön on nostaa pöydälle esitetyt ongelmat, katsoa niiden syitä alkuun asti ja pyrkiä korjaamaan ongelmien juuret oireiden korjaamisen sijaan. Toki tähän mennessä keitetty soppa on syötävä, mutta siten ei estetä ongelmien toistumista.

Mistä säästetään?

Itseisarvoisesti ihmisten hoidosta on huolehdittava, eikä siitä voi tinkiä. Säästöt löytyvätkin mieluiten toiminnan tehostamisesta. Liiketaloudesta tuttua on myös konsepti keskittymisestä ydinliiketoimintaan. Onko kenties esimerkiksi terveydenhuollossa palasia, jotka eivät kuulu terveydenhuollon tehtäviin?

Helsingin Sanomat uutisoi 22.9 vieraiden kulttuurien ja uskontojen aiheuttamista lieveilmiöistä lääkärien työssä. Tämä on valitettavan surullinen esimerkki tilanteista, jossa lääkärit eivät pääse tekemään työtään tehokkaasti johtuen maahanmuuttajien puutteellisista tiedoista liittyen suomalaiseen terveydenhuoltoon. Lääkärien tai terveydenhoitajien tehtävä ei mielestäni ole toimia kulttuurien välisenä siltana, vaan toimittaa työtään perinteisesti hyväksi koetuilla tavoilla. Opastus maamme tavoista ja tyyleistä kuuluu maahanmuuttoviranomaisille, ei terveysasemille. Uskonto ei missään olosuhteissa saa olla osallisena ihmisten terveydessä. Täysin tuomittavana ja ehdottoman anteeksiantamattomana pidän lasten pahoinpitelyä ja hoidon laiminlyöntiä uskonnon verukkeella.

Muita säästökohteita voi olla mielekäs tietotekniikka. Kuulemani mukaan Tietoenatorin toteuttamia rikkinäisiä, hitaita, epäluotettavia ja turvattomia ratkaisuja vihataan lähes yhteen ääneen kautta terveydenhoitoalan. Jos yksi toimittaja osaa tehdä vain virheitä, on ratkaisuja haettava muualta. Oman kokemukseni mukaan järkevä tietotekniikan suunnittelu voi myös säästää. Toimittajan tekemien selvien virheiden lisäksi myös ostajan on oltava fiksu. Tietotekniikkaprojektin hallinnointi ja oikeiden kysymysten esittäminen ovat vaikeita lajeja. Samaan kokemuksen vedoten väitän, että kukaan konsultti ei ole oikea taho kertomaan miten lääkärien on tehtävä työnsä. Ensin pitää opiskella työympäristö, sitten vasta miettiä ratkaisuja.

Likaisen kapitalismin puolelta voitaisiin lainata myös aloitejärjestelmiin ideoita. Monet terveydenhuoltoalan työntekijät kritisoivat olematonta tai huonosti hoidettua aloitteiden hallintaa. Fiksutkaan ideat eivät mene perille.

Luokka: Palvelut, Talous  | Kommentoi