Kirjoitukset luokassa » Tietotekniikka «

12.10.2008

Tasa-arvo, mielipiteen- ja sananvapaus, kirjesalaisuus ja monet muut tuntuvat Suomen kaltaisessa maassa pitkälti itsestäänselvyyksiltä. Todellakin, näistä ja muista vapauksista on itsenäisessä Suomessa saatu nauttia pitkän aikaa. On kuitenkin myös sanottu, että jokaisen sukupolven pitää valloittaa uudestaan demokratia ja että vapauden hinta on ainainen valppaus. En usko, että kaikki yksilönvapaudet elävät vain Tapio Rautavaaran laulamin sanoin “olkoon näin”, vaan uskon että silmät ja korvat on pidettävä auki ja vapauksia on myös puolustettava.

Yksilönvapaus ei ole aihepiiri, joka kuuluu mihinkään tiettyihin vaaleihin tai tiettyyn hallinnon pykälään. Se on yksittäistä hallinnon osaa ja hallintoa sinänsäkin laajempi käsite, osa jokaista ihmistä ja jokaista päivää. Kannatan myös ja erityisesti väärien mielipiteiden vapaata julkaisua ja tarjoan alla esimerkkejä ongelmista sekä ratkaisuista.

Väärät mielipiteet

Ihmiskunnan kyky käsitellä demokratiaa ei selvästikään ole vielä aivan kypsä. Lähivuosiltakin löytyy useita esimerkkejä kyvyttömyydestämme hyväksyä ihmisten demokraattiset mielipiteet. Itävalta oli oikeistovoiton myötä pakotteiden uhri vuonna 2000, Palestiinalaisten Hamas-ryhmän voitettua vuonna 2006 ajettiin maa kansainväliseen umpikujaan ja Suomessakin maahanmuuttokriittisten ryhmien saama aito kansansuosio aikaansaa kysymyksiä kuten “mikä demokratiassamme on vialla”. Media lähtee hommaan mukaan etenkin räikeillä yleistyksillä, jotka ovat usein lähinnä valheita. Vaan kun valheella loukataan vain väärää mielipidettä, se sallitaan jopa oikeusistuimen toimesta. Demokratia hyväksytään vain niin kauan kun ihmisten mielipide on oikea ja hyväksytty.

Ehkä tärkein ydinfilosofiani kuuluu karkeasti näin: Ihmisen oikeus olla idiootti on suurin ja tärkein vapaus. Tälläkin hetkellä maailmassa on yli kuusi miljardia ihmistä, joista jokaisella on ainakin yksi väärä mielipide. Silti yhdessä on elettävä.

Laki määrittää selkeästi rikokset kuten herjaus ja kunnianloukkaus, eikä näillä ei ole mitään tekemistä sananvapauden kanssa. Asiallinen kritiikki aiheesta kun aiheesta on sallittava, vaikka se olisi kuinka “väärin”. Suurimmat tulokset kaikkien eduksi tulevatkin kaikkein kipeimpien ja vaikeimpien asioiden puhumisesta. Esimerkkinä voisi mainita Saksassa kokeillun pedofiilien hoitomuodon, joka perustuu heidän keskinäiseen avoimeen keskusteluun omista ajatuksista ja mahdollisista teoista. Tuloksia on pidetty erittäin rohkaisevina. Asioiden sanominen suoraan on ihmisen mielelle hoitomuoto, joka hakee turhaan vertaistaan. Esimerkkinä mainitsemani asia on äärimmäisen kipeä ja arka, mutta sitä tärkeämpää on siitä puhuminen suoraan, ilman hurmosta. Hammurabin lakia ei enää tarvita.

Julkaisumuoto vastaan julkaisu

Internetistä on tullut varsin trendikäs vihollinen viime aikoina. Jo parikin viestintäministeriä, maamme politiikan häpeäpilkut Susanna Huovinen ja Suvi Lindén, ovat käyttäneet ihmisten pelkoa tuntemattomasta törkeästi irtopisteiden haussa. Heidän käyttämänsä menetelmät muun muassa valtiollisen sensuurijärjestelmän perustamisessa ovat paitsi perustuslain, mutta myös kaikkien ihmisoikeuksien vastaisia. En missään olosuhteissa voisi hyväksyä valtiollista sensuuria minkään ongelmaan korjaamiseksi. Kahta kauheammaksi ministerien rikokset tekee se, että heidän toimiensa vuoksi lasten hyväksikäyttö Internetissä vain pahenee. Sensuurin myötä maamme poliisivoimat eivät enää toimi kansainvälisessä yhteistyössä näiden rikollisten saattamiseksi edesvastuuseen. Tämän ja monen muun syyn vuoksi olinkin aktiivisesti mukana sensuurin vastaisessa mielenosoituksessa ja tätä edeltäneessä sekä seuranneessa keskustelussa.

Internet on julkaisumuoto, siinä missä sanomalehti tai kirjekin. Kun mediaan ajoin nousevat esille uhkauskirjeet, emme vaadi virkavaltaa lukemaan ennalta kaikkia kirjeitä. Kun lehdessä julkaistaan sopimatonta sisältöä, emme vaadi poliiseja töihin kustannusyhtiöihin. Kuitenkin, kun vastaava pienemmässäkin mittakaavassa käy Internetissä, olemme valmiita luopumaan tärkeimmistä vapauksistamme sormia napsauttamalla, aplodien saattamana. Kaiken kukkuraksi valitsemme metodiksi valvonnan ulkopuolelle sijoitetun sensuurin, sen sijaan että edes yrittäisimme toimia laittomuuksia vastaan. Näinkö mitätön on ihmisen oikeus mielipiteeseen tai ajatukseen? Näinkö sanomme, että sanan kirjoittaminen näppäimistöllä on eriarvoista kun sen kirjoittaminen kynällä?

Perustuslakimme puhuu aivan syystä sananvapaudesta ottamatta kantaa julkaisumuotoihin. On tärkeä yksilönvapaus sallia mielipiteensä vapaa ilmaisu jokaisessa mediassa. On kansainvälisesti häpeällistä, että maamme on yksi harvoista länsimaista, jossa poliisin toimia asiallisesti kritisoiva tekstisisältö on sensuroitu mielivaltaisesti poliisin toimesta. Tässä kohtaa poliisi toimii oman virkansa lisäksi syyttäjänä ja tuomarina. Pitkällä tähtäimellä vähintään yhtä huolestuttavaa on tietoyhteiskunnan kehityssuunnitelmamme, jossa yksilön vapauksista tai oikeuksista ei mainita sanallakaan. Lähimmäs tätä päästään puhuttaessa vanhanaikaisten tekijänoikeuksien valvonnasta, jonka yhteydessä haluamme yhä rajoittaa yksilönvapauksia ja antaa valikoiduille yrityksille poliisia ja syyttäjänvirastoa suuremmat valvontaoikeudet. Pohjois-Koreakaan ei pysty moiseen.

Olisipa huolestuttavia esimerkkejä vain nämä pari, vaan tapauksia on yhä enemmän. Maamme tietoteknistä hallintoa ja suunnittelua ovat hoitaneet tahot, joilta yksinkertaisesti puuttuu kaikki perustasonkin osaaminen aiheesta. Tehdyt suunnitelmat ovat teoreettisia mahdottomuuksia. Törsätyt rahasummat täysiin mahdottomuuksiin ovat maamme budjettitasolla tähtitieteellisiä. Joka kerta, kun alan asiantuntijat kommentoivat asiaa, valtiovalta haukkuu ja herjaa heitä niin törkeästi, että painokelpoista tekstiä siitä ei saa. Olemme todellakin tietoyhteiskuntana laskusuunnassa ja vauhti yhä jyrkkenee.

Poliittinen korrektius

Matti Vanhasen hallitukset ovat ylittäneet itsensä toteuttaessaan Matin “lehdistö ei saa puhua avoimista asioista” -tavoitetta. On yhä enemmän aiheita, joista ei näy uutisointia etenkään Yleisradion toimesta. Sensuurinvastainen mielenosoitus oli MTV3:n ja Nelosen uutislähetyksen pääaiheita, mutta Yleisradio noteerasi ainoastaan vastapuolen mielipiteen. Hallituksen maahanmuuttolinjoja kritisoineet tahot eivät tahdo päästä enää mihinkään valtakunnanmediaan. Yhä pidemmälle ongelma menee, kun media valtiovallan pelossa ryhtyy demonisoimaan nykyvallan kriitikkoja. Helsinkiläinen filosofian tohtori Jussi Halla-Aho, tunnettu maahanmuuttojärjestelmän kritisoinnista, muuttui Helsingin Sanomissa maahanmuuttajien vastustajaksi. Moni muukin aiheen kriitikko leimataan äärioikeistolaiseksi tuon tuosta.

Toki lehdistö kylvää mieluusti huolta ja hätää – jokaisen onnettomuuden jälkeen etsitään syyllisiä ja pelataan normaalit loppuunkuluneet hallitus vastaan oppositio -välierät. Mielipiteet napataan erittäin kapealta kentältä ja kaikki uskottavat muutosehdotukset hiljennetään. Kauhajoen koulutragedian jälkeen lehteen kelpuutettiin vain tehoton syyttely ja sokea avunhuuto. Moni asiallinen ja rakentava korjausehdotus jätettiin huomioimatta. Yhteiskunnan kehittäminen fiksummaksi ei vaan ole enää mediaseksikästä, ei edes Yleisradiolle. Ilman ongelmia lööpit ovat tehottomia.

Myös Tilastokeskus on otettu peliin mukaan. Blogitekstissäni Tilastofobiaa käsittelen ongelmaa yleisellä tasolla. Erityisesti ihmettelen, miten maahanmuuttajia koskevat tilastot on jätetty pois. Eivätkö juuri todelliset tiedot auttaisi parhaiten ongelmien korjaamiseen? Miten voimme parantaa tilannetta, kun nykytilastakaan ei saa puhua? Tällainen vapaan tiedon sensurointi ei kuulu vapaaseen yhteiskuntaan.

Hullun huutelua?

Moni varmastikin ajattelee, että teen kärpäsestä härkästä. En kiistä, etteikö tämän hetken kokoelma olisi vain aimo pino yksittäistapauksia. Niiden lisääntyvä määrä ja yhä pienempi huomio julkisuudessa antaa kuitenkin syytä, jos ei huoleen niin valppauteen. Asiat, mitä haluan tehtävän eivät ole kovin kummoisia. Toivon vaikeistakin asioista puhumista suoraan, mahdollisuutta kritisoida perustellusti myös viranomaisten toimintaa ja etenkin Yleisradiolle vastuuta laaja-alaisten mielipiteiden julkaisusta. Myös hallinnon keskinäistä tasa-arvoa tulisi kehittää, vaikkapa tuomalla kuluttajavirasto takaisin päätöksentekoon, mistä se lobbauksen myötä kerran pudotettiin.

Kuntatasolla pienet asiat tarkoittavat vaikkapa maahanmuuttoasioiden ja yksityistämisen ongelmien nostamista pöydälle ja niiden puhumista suoraan, kaikkien tietojen kera. Valtiotasolla perustuslain noudattaminen tinkimättömästi kaikessa päätöksenteossa on avainasemassa. EU-tasolla tärkeitä asioita ovat kansalaisjärjestöjen äänen saaminen kuuluviin, yritysten lobbauksen rajoittaminen ja ajoittaiset “entäpä jos” ajatusmallit uusien lakien suunnittelun yhteydessä.

Ennen kaikkea haluan, että oikealla asiantuntemuksella varustetut tahot ovat osana sen aiheen päätöksentekoa. Voi olla, että tietotekniikan asiantuntijoiden yhteen ääneen vihaama Suvi Lindén on asiantuntija jossain aihepiirissä ja siinä aiheessa häntä voisikin kuunnella. Virhe tulee siitä, että hän ja monet kaltaisistaan eivät kehtaa myöntää osaamattomuuttaan monissa aiheissa. Syy voi olla median pelko tai ilmapiiri, jossa heikkouksia korostetaan liiaksi vahvuuksien unohtuessa. Haluan poliitikoille uskottavan mahdollisuuden sanoa “en tiedä”. Nuo kaksi sanaa eivät ole osoitus heikkoudesta, vaan mitä terveimmästä nöyryydestä ja inhimillisyydestä.

02.10.2008

Virtuaalisen persoonani löytää näiden sivujen lisäksi muun muassa Aamulehden blogeista ja IRC-Galleriasta. Toki pyörin myös muissa nettipiireissä, mutta niihin en koe soveliaaksi tuoda politiikkaa mukaan. Kuitenkin seasta puuttuu trendikkäimmistä trendikkäin, Facebook. Ja sen puoleen niin myös mese, myspace ja monet muut. Jos arvelitte laiskuutta syyksi, osuitte ehkä oikeaan, mutta rohkenen väittää tärkeämpienkin syiden vaikuttavan.

Yksi tietotekniikan alan tärkeimmistä teemoistani on tietoturva sekä siihen liittyvät asiat kuten tietosuoja, sananvapaus ja luottamuksellisuus. Nämä ovat äärimmäisen tärkeitä asioita ja haluan toimillani myös osoittaa niiden merkityksen itselleni.

Minä en luota yhdysvaltain tietosuojalakeihin – niihin harvoihin mitä enää on jäljellä Bushin hallinnon jäljiltä. Syyni luottamuspulaan löytyvät paitsi alan uutisten seuraamisesta, myös itse kokemastani. Yahoo poisti tunnukseni ja antoi ikuisen porttikiellon perustuen epäselvyyksiin USA:ssa oloni osalta. Asuin USA:ssa 1987-1988 välillä. Tuohon aikaan kirjanpito oli epäselvää ja kuuleman mukaan monen silloisen vieraan tiedoista puuttuu palasia, kuten vaikkapa tieto siitä, että kyseinen henkilö on poistunut maasta. Yahoon tekemän valtiollisen yhteistyön johtopäätöksenä minä asun tällä hetkellä USA:ssa laittomasti. Onnea heille johtopäätöksessään.

Yahoo, Microsoft ja monet muut ovat myös aktiivisia toimimaan ihmisoikeuksia vastaan. He paljastavat tuon tuosta ihmisten luottamuksellisia tietoja eri maiden viranomaisille. Joissain maissa, kuten USA:ssa, se johtaa henkilökohtaisiin ongelmiin. Joissain muissa maissa, kuten Kiinassa, se johtaa jopa teloitukseen. Tällainen toiminta on törkeintä mahdollista luottamuksellisuuden väärinkäyttöä.

Kuten tiedämme, Microsoft ja Facebook toimivat yhteistyössä. Facebookilla on myös omasta takaa melko kyseenalainen maine tietosuoja- ja luottamuksellisuusaiheissa. Microsoftin maine monopoliaseman väärinkäyttäjänä, tietosuojan rikkojana, EU:n ja suomalaisenkin tietosuoja- ja kuluttajalakien naurunalaiseksi tekijänä on liiankin tunnettu että sitä voisi unohtaa. Haluan pestä käteni moisesta porsastelusta.

Vaihtoehtoja on

Vaikkakin lainsäädäntö tekee nettialan yrittämisestä Suomessa vaikeaa, täällä on paljon ideoita ja tekijöitä. Yksi suomalainen esimerkki tästä on IRC-Galleria, jonka yhteiskuntavastuuta arvostan suuresti. Kenties vielä tärkeämpiä ovat erikoistuneet yhteisöt, joista yhtä, Aniki.fi:tä olin itse perustamassa. Vastaavia on monien aihe- ja harrastuspiirien ympärillä ja suuri osa heistä noudattaa tarkkaan tietosuojalakia. Henkilötiedoista ja luottamuksellisuudesta välittäminen on arvossaan meilläpäin ja haluan toimillani nostaa hattua moiselle asenteelle.

Ulkomaalaisuus ei ole itseisarvoisesti paha asia. Nettihän ei tunne maan rajoja. On varmasti paljolti USA:n lainsäädännön nykytilan syytä, että ongelmat kasaantuvat pitkälti sinnepäin. USA:sta löytyy kuitenkin fiksujakin toimijoita, kuten toki myös Suomesta ja lähialueilta porsastelijoita. Onhan Aamulehden blogipalvelukin toteutettu kalifornialaisen Ning-yhteisön tekniikalla.

Melko hiljaista olisi myös kotisivujeni toimivuuden kanssa, jos ei suomalaisperäisen Linux-ympäristön päälle olisi tehty lisää ohjelmia ympäri maailman. Tarkoitukseni ei olekaan kritisoida firmoja ja tekijöitä ympäri maailman, ainoastaan joidenkin maiden lainsäädäntöä ja muutamia valikoituja sikailevia firmoja. Samassa yhteydessä on myös mahdollista liputtaa kotimaisen puolesta, joka ei liene paha ajatus myöskään.

PS. Kasvotusten tapaaminenkin on ihan hyvä tapa jutella maailman menoa.

28.09.2008

Olen tehnyt tietotekniikan alalla töitä viitisentoista vuotta, joista viimeiset kymmenkunta täysipäiväisenä. On tullut tutustuttua myymälähommiin, pienyrityksiin ja suureen teollisuuteen, kunnes päädyin aloittamaan oman yrityksen muutaman tuttavan kanssa. Tällä hetkellä toimin toimitusjohtajana ja yhtenä pääosakkaana viiden hengen IT-palveluyrityksessä nimeltä Tietovelhot Oy. Lisäksi olen osakkaana ja suhteellisen aktiivisesti mukana myös Isolcom Oy:ssä, jonka alaa ovat lähinnä Internet-palvelut ja laitemyynti. Pienyritykselle on luonnollista myös toimia muiden pienyritysten kanssa yhteistyössä ja koitan pitää kontakteja yllä moniin muihin alan pikkufirmoihin, etenkin tamperelaisiin.

Vuosien varrella on tullut tehtyä ja vierestä katsottua useita suuria ja pieniä projekteja. Alan puskaradio on pitänyt myös tietoisena momenmoisista operaatioista muissa yrityksissä eikä julkista keskustelua IT-projekteista voi olla seuraamatta. Valietettavasti ne nousevat usein pinnalle negatiivisessa valossa lähinnä suuryritysten toimesta, vaikka paljon fiksuakin työtä tehdään.

Tietotekniikan toimivuus tiivistyy mielestäni parhaiten alalla pätevään termiin, vihjeellisyyteen. Alalla puhutaan, että tilaajalla ja toimittajalla pitäisi olla ns. vihje – tietoa, kokemusta ja oppimisen halua, mutta myös nöyryyttä sekä määrätietoisuutta. Vaikka yleensä välttelen ammattitermistön käyttöä, tässä kohtaa vihje-sanan on perusteltua sen selkeyden vuoksi. Jos synonyymiä haetaan, lähin lienee ammattitaito.

Vihjeellisyyden sovelluksia löytyy monesta suunnasta, ohessa esimerkkejä.

Avoimuuden asenne mukaan

Avoimen lähdekoodin malli on kasvanut ideologiasta varsin vakuuttavaksi toimintamalliksi. Ajatus on, että ohjelmiston tekijä luovuttaa maksutta tekemänsä ohjelman ja sen lähdekoodin eli ns. pohjapiirrokset yleiseen käyttöön. Kuka tahansa saa käyttää ja muokata sitä, mutta muokkaajan on edelleen jaettava tekemiänsä muutoksia edelleen. Neuvostoliiton huutajien ei tarvitse pelätä, sillä avoin lähdekoodi on erinomaista bisnestä ja Suomessakin se työllistää reilusti. Jonkun on kuitenkin tehtävä ohjelmisto ja muokattava sitä asiakkaiden tarpeisiin.

Kuntatasolla ei liene kaukaa haettu heitto, että iso osa Suomen kunnista tarvitsee usein samanlaisia ohjelmia melko samanlaisiin tarpeisiin. Kuntien välinen avoimen lähdekoodin liitto jakaisi tiedon kunnasta toiseen. Kun Tampere on ensin tehnyt tai teettänyt yhden osan ohjelmaa, kukaties se auttaa Kuusamoakin pidemmälle, jonka tekemistä muutoksista taas saadaan Joensuuhun apuja. Kierroksen laajennuttua on kaikilla, myös Tampereella, käytettävissä hurja määrä vapaita sovelluksia, jotka ovat taatusti juuri kuntien tarpeisiin tehtyjä.

Avoin lähdekoodi on paitsi luonnollisesti kustannustehokas ratkaisu, se on myös turvallinen vaihtoehto. Tampereellakin on kärsitty tietomurroista ja niiden yrityksistä. Monet oppilaat ovat jo suljettujen ratkaisujen ympäristössäkin halukkaita etsimään ongelmia ja ehdottamaan ratkaisuja. Liian usein tämä ei kuitenkaan johda mihinkään hyvään ja pahimmillaan huolensa ilmaisseita oppilaita jopa paheksutaan hallinnon tasolta. Avoimessa ajatusmallissa koko tekniikka tulee saataville, joten ongelmat on helpompi paikallistaa tarkkaan lähteeseen. Avoimuuteen kuuluva toimintamalli rohkaisee myös paremmin ilmoittamaan ongelmista.

On totta, että avoimilla ratkaisulla ei korjata joka ongelmaa. Joskus sopivaa ohjelmaa ei ole ja sen tekeminen on kovin iso pala, jolloin valmiin eli ns. suljetun ratkaisun hankinta on mielekästä. Tällöinkin pientä avoimuutta on hyvä pelata mukaan. Toimittajan tulisi liittää ohjelmistonsa lähdekoodi mukaan asiakkaalle luottamuksellisesti. Tällöin asiakas, eli kunta voi tehdä muutoksia tarpeisiinsa myös itse, jos jostain syystä välit toimittajaan katkeavat tai jos toimittaja menisi konkurssiin. Harva moderni tietotekniikkayritys kieltäytyy tästä, kun puheena on mittatilausratkaisut. Useimmiten kieltäytyminen kuvaa toimittajan pelkoa siihen, että tuote ei kenties olekaan kovin laadukas. Merkkejä tästä on nähty sähköisen äänestysjärjestelmän kanssa.

En näe automaattisesti parempana ratkaisua avoimien ohjelmistojen itse tekemistä tai sen ulkoistamista, kumpikin voi toimia. Hommaan voisi lähteä pienistä tarpeista, pienistä ohjelmistoista ja peliin pitäisi koittaa saada monia eri asteiden oppilaitoksia, joissa potentiaalisia tekijöitä on. Jotain palasia voisi tehdä myös opinnäytetyönä, jolloin opiskeluja ei voisi ainakaan moittia käytännönläheisyyden puutteesta. Oppilaalle referenssi kunnan käyttämästä sovelluksesta on erinomainen lisä todistukseen työmarkkinoille hakiessa.

Mitä haluamme?

Yksi aliarvostetuimpia ja vaikeimpia tehtäviä tietotekniikan kehittämisessä on päättää mitä haluaa. On kapeakatseista syyttää yksiselitteisesti toimittajaa tapahtuneista virheistä. Syytä on varmasti jaettavaksi myös tilaajalle. Hän ei kenties ole määritellyt tarpeita tarpeeksi selkeästi, muutostarpeita on tullut pitkin poikin epäsäännöllisesti ja jopa tarjouspyynnön muotoilu on saattanut rajoittaa kilpailua. Kenties tilaajalla ei ole vain tarjolla riittävää koulutusta tai projektista vastaava henkilö on liian kiireinen eikä ehdi valvomaan projektia. Vaikka projektipäällikön titteli onkin pahimmillaan hirveää konsulttislangia, on tilaajaosapuolen vastuuhenkilön työ ensiarvoisen tärkeää – nimikkeestä riippumatta. Tärkein taito ei välttämättä ole tietotekniikan moniosaaminen, vaan pitkäjänteisyys, vastuuntunto ja kyky tulla toimeen ihmisten kanssa. Luottamus on luonnollisesti tärkeää.

Tarvekartoitukseenkin lisää vihjettä mahtuisi. On tärkeää kysyä sisäisessä suunnitteluvaiheessa useita asioita, vaikkapa seuraavia.
– Voiko työtä paloitella?
– Mitä tarvimme ehdottomasti, mistä voimme tinkiä?
– Entä viiden tai kymmenen vuoden päästä? Mukautuuko järjestelmä ja mitä se tällä aikavälillä maksaa?
– Olisiko valmista ratkaisua tarjolla johonkin osaan?
– Kuka ottaa tilaajan puolesta pitkäjänteisen vastuun operaation valvonnasta? Onhan hänellä aikaa siihen?
– Onko vastaavaa tarvetta ollut muualla? Miten muut kunnat ovat ratkaisseet asian? Onko joku muu kunta saman ongelman edessä, voisimmeko tehdä yhteistyötä?
– Onhan tämä yhteensopiva muiden järjestelmiemme kanssa? Myös ilman toimittajan avustusta?

95% kaikesta vai 100% ei mistään

Tietotekniikkaprojekti, etenkin vähän suurempi, ei ole mudoiltaan täydellinen kuutio. Realistisempi arvio on kertomus piparkakusta, josta tuli ensin donitsi ja sitten geometrisesti kovin haastavan muotoinen kakku. Tietotekniikkaprojekteissa on harvoin mahdollista määritellä sataprosenttiset, yksityiskohtaiset, muuttumattomat tekniset tavoitteet heti alkuun ja vielä harvinaisempaa on toteuttaa ne siten. Tarpeet muuttuvat, ideoita tulee vastaan ja käytäntö voi opettaa tekemään asiat eri lailla. Tämä on varsin normaalia kaikessa tekemisessä, oli kyse saunan rakentamisesta tai ohjelman koodaamisesta.

Kun hyväksymme maailman muuttuvuuden, on myös opittava etsimään kompromisseja. Vaatimus absoluuttisesta, tinkimättömästä täydellisyydestä ei toimi. Monesti juuri viimeisen silauksen saaminen on se kaikkein kallein pala pakettia. On hyvin realistista löytää välimaastosta optio, joka toteuttaa ylivoimaisen valtaosan halutusta, ehkä hieman eri tavalla, mutta on kustannuksiltaan reilusti täydellisyyttä edullisempi. Virkamiestyössä tällaisia optioita ei osata aina nähdä, eikä ostaja osaa tehdä vaatimuksiinsa joustoa omien säästöjen saavuttamiseksi. Kenties 95% tarjoavaa ratkaisua voisi paikata toisella, kenties eri toimittajan tai eri tekniikan lisäpalikalla, pitäen samalla kustannukset kurissa.

Tietotekniikan järjestelmien yhteensopivuus on ehdoton vaatimus joka tapauksessa. Kahden eri toimittajan ratkaisujen keskinäinen toimivuus pitää olla itsestäänselvyys. Kokemukseni mukaan ison työn jakaminen kahteen tai useampaan osaan voi tarkoittaa paitsi kustannussäästöä, myös pääsyä lähemmäs juuri mittoihin sopivaa ratkaisua. Vastaavasti on tullut opittua, että tällöin erikoisosaamista voidaan aidosti käyttää hyväksi. Eri toimittajilla on erilaisia kokemuksia ja erilaisia erikoistaitoja. Antamalla eri toimittajille juuri heidän taitoihin sopivat projektin osat, saamme hyvinkin fiksun lopputuloksen aikaan. Usein vieläpä dramaattisesti edullisemmin.

Ehkä on vielä kertauksen vuoksi hyvä muistuttaa tietotekniikan olevan vain työkalu, ei itsetarkoitus tai elämäntapa. Ei tietotekniikan käyttäjää kiinnosta minkä firman logo ohjelmassa on tai kuinka monesta osasta ratkaisu koostuu. Jos se toimii ja tekee mitä pitää, ratkaisu on hyvä. Se sopii muistaa.

Nykyään valtio- ja kuntahallinnon suosima jättimalli, jossa ratkaisun laajuus yhä kasvaa ja yhden toimittajan on pystyttävä vastaamaan kaikesta, ei vain toimi. Nykytekniikka on järjestelmien välistä avoimuutta. Etsitään ratkaisua ongelmiin sen sijaan että kärsittäisiin ratkaisujen luomista ongelmista. Ehkä olisi julkishallinnonkin aika hyväksyä tämä.

Kapean sektorin laajakaista

Laajakaistan merkitys trendisanana ei vain tunnu kuolevan pois. Ja mikäpä kaistan laajetessa, jos sitä todellakin tapahtuisi. On totta, että Lappi ja muut syrjäiset alueet kärsivät huonoista yhteyksistä, mutta kun samaa bittien epätasa-arvoisuutta löytyy jo Tampereen rajojenkin sisältä reilusti. Vaikka asia onkin pitkälti valtiollinen, väitän että Tamperekin voi tehdä asialle paljon. Tampereelta löytyy myös aiheesta reilusti kokemusta. Tampereen opiskelija-asuntojen verkot ovat kehittyneet hurjaa vauhtia samalla, kun vapaiden markkinoiden laajakaistat tänä päivänä pystyvät hädin tuskin samaan kuin kymmenen vuotta sitten, jolloin ekan 8/1 Mb ADSL-liittymän sain käyttööni. Tänä päivänä en enää saa ostettua samaa nettivauhtia, samoin ominaisuuksin kun vuosikymmen takaperin. Kehityksen suuntana tuo tuntuu melko nurinkuriselta.

Kuituyhteyksien vetäminen yhä useampaan taloon on hyvä ajatus. Vaikka kuparilla eli perinteisillä puhelinkaapeleilla pärjääkin, niiden laatu on monessa kaupunginosassa järkyttävän huono ja pituudet liian suuria. Tämä tarkoittaa epävakaita yhteyksiä sekä rajoittaa nopeimpien laajakaistapalvelujen saantia. Täällä Multisillassa paljon yli 4 Mb vauhtia ei irtoa, siinä missä Hatanpäällä päästään yli 20 Mb tulovauhtiin. Kupareissa on myös huonona puolena kilpailutilanteen surkeus. Elisan ylläpitämässä likaisessa monopolissa muut samoilla piuhoilla toimivat joutuvat elämään tiukkojen, kovien ehtojen alaisuudessa ja maksamaan esimerkiksi uuden liittymän avaamisesta mansikoita. Samaan aikaan Elisa säästyy näiltä kuluilta, voi toimittaa omat liittymät nopeammin ja monopoliasemaa väärinkäytetään lain vastaisesti yhä törkeämmin. Toki vastaavaan sikailuun syyllistyy myös Teliasonera omilla vaikutusalueillaan.

Alaa tuntevampi totesi minun puhuneen juuri itseni pussiin. Siinä, missä kupareiden osalta kilpailu sentään jotenkuten onnistuu, ei korvaavien kuituyhteyksien osalta ole edes vastaavaa pientä suojaa tarjolla. Tässä tuleekin kunnan ja myöhemmin myös valtion asema esille. Uskon, että kaupunki voisi rohkaista eri tavoin yrityksiä, jotka sitoutuvat kuitua vetäessään avoimuuteen. Samaan piuhaan on päästettävä myös muut operaattorit tarjoamaan palveluja. Kunta voisi jopa omistaa kuituyhteyden, jolloin sen vuokra edelleen operaattoreille olisi taatusti tasa-arvoista. Uskon kuitenkin myös yritysten kykenevän tähän, ainakin joidenkin yritysten. Tällöin yrityksiä voisi tukea vaikkapa helpottamalla kuidun vetämiseen liittyviä paperitöitä tai yhdistämällä kaapelointityöt muihin kaupungin kaivuu-urakoihin. Myös erilaiset rahoitustuet ovat perinteisesti hyviä, matalan riskin tapoja saada yritykset innostumaan.

Kuluttajalle tärkein vaikutus on hinta, joka fiksumman kilpailun myötä laskee. Myös entistä suurempia nopeuksia tulee tarjolle. Kun vauhdit riittävät myös television jakeluun, tulee TTV:n kaapeli-tv-monopolillekin kilpailija. Tällöin kaapelikanavat voi hankkia uuden kuidun välityksellä miltä vaan operaattorilta. Liittymän vaihto operaattorilta toiselle muuttuu myös helpommaksi, etenkin uudenaikaisemmalla yleiskaapeloinnilla varustetuissa taloissa. Tällöin vaihto operaattorilta toiselle vaatii kenties vain pari näppäinpainallusta.

Kaupungille ratkaisu on helppo, sillä toteutusmallista riippuen kyse on joko itsensä takaisin maksavasta investoinnista tai pienimuotoisesta tuesta, jonka vaikutus on välittömästi työllistävä. Suurin vaikutus on noste sivummalla toimiviin kaupunginosiin, joihin pystytään uusilla piuhoilla tarjoamaan ydinkeskustan tasoisia yhteyksiä. Samalla pääsemme yli ikävästä ongelmasta nimeltä vanhat kuparijohdot. On hyvä muistaa, että paremmista yhteyksistä on hyötyä myös etenkin pienille yrityksille, jotka voivat niiden avulla toimia helpommin myös sivummalla. Luonnollisesti paremmat yhteydet sallivat myös parempien palvelujen toteuttamista kaupunkilaisille. Videopuheluita terveysasemille, parempaa julkisen liikenteen tiedotusta, kaupungin tilaisuuksien seuraamista kotoa käsin yms.

Operaattoreille tämä malli tarkoittaa kilpailukentän tasoittumista. Suurten kankeiden Elisan ja Soneran rinnalle pääsisivät toimimaan myös pienemmät, paikalliset ja valtakunnalliset operaattorit, joiden tarjonta on usein suuria monipuolisempaa. Yritykset kuten Tampereen Puhelin, Nebula, Seclan, Wlannet/Lanworld ja vastaavat pääsisivät nyt samoille apajille, eikä kaikkien tarvitsisi myydä samaa tuotetta. Myöskään suurenmoiset alkuinvestoinnit eivät enää olisi vaatimuksena. Uskon listalle mahtuvan muitakin, mutta ulkomuistini ei pikaisesti ulottunut tätä pidemmälle.

Säätäjille, tietotekniikkaguruille, velhoille ja kotikoodareille hyödyt ovat melko ilmeiset. Nopeampaa bittiä, edullisempaa hintaa ja enemmän tarjontaa vaihtoehdoissa. Enpä usko sellaisten luksustuotteiden kuin kiinteiden IP:iden, suuremman paluukaistan ja vastaavien olevan enää hintakilpailun ulkopuolella. Tällä hetkellä moisten lisäpalvelujen osalta kilpailu on nihkeää tai olematonta.

Sähköinen vaikuttaminen

Sähköinen vaikuttaminen on yksi niitä trenditermejä joita en vieläkään purematta niele. Ajatus siitä, että Interetin tuonti joka paikkaan tekisi asukkaista aktiivisempia automaattisesti eu uppoa minuun. Vaikka tietotekniikan alalla toiminkin, en näe sitä automaattisena ratkaisuna asioihin. En myöskään usko, että tietotekniikka on aina oikea tai paras ratkaisu. Kuten aiemminkin totesin, tietotekniikka on työkalu, eikä paljoa pajavasaraa viisaampi väärissä käsissä. Bitti on hyvä renki, mutta huono isäntä.

On toki ehdottomasti eduksi, että kaupungin asukas voi välittää mietteensä kunnalle myös netin välityksellä. Netti olisikin hyvä kanava toimimaan muiden kanavien rinnalla. Kasvotusten tapaamista tai toisen ihmisen äänen kuulemista ei voi kuitenkaan mikään laite vielä korvata. Mahdollisuus asioiden hoitamiseen ihmiseltä ihmiselle on jotain, mistä emme voi tinkiä. Ihmisellä on oltava oikeus kieltäytyä tietotekniikan hallitsemasta maailmasta.

Kun sähköisen vaikuttamisen keinoja etsitään, pitää varoa pyörän keksimistä uudestaan. Jos vaikkapa nuoret halutaan mukaan keskusteluun, on parempi hakea heitä nuorten nettimedioista, kuten IRC-Galleriasta ja vastaavista. On turha yrittää houkutella nuoria omaan palveluun kovalla hintaa, jos se ei aja mitään oleellista etua. Monille eri ikä- ja ihmisryhmille on jo netissä palveluja, eikä kunnan tehtävä ole kilpailla nettimarkkinoista. Uskon myös kotimaisten yhteisöpalvelujen olevan halukkaita yhteistyöhön.

Kunta voi tarjota tietoa Vanhemmille, votka ovat huolissaan lasten ja nuorten netinkäytöstä. Oppilaitokset ja kirjastot voivat järjestää keskustelu- ja tiedotustilaisuuksia aihepiirin asioista. Sopivia aiheita ovat vaikkapa netin yhteisöpalvelut, netin ongelmat ja oikeat tavat vanhemmille osallistua lastensa nettikasvatukseen. Tiedon jakaminen näillä keinoin on myös tehokasta nuorten syrjäytymisen ennaltaehkäisyä ja moisten tilaisuuksien toteuttaminen on edullista. Näissäkin tulee harkita yhteistyötä yhteisöpalveluja toteuttavien kotimaisten yritysten kanssa.

Kaiken kaikkiaan sähköinen vaikuttaminen olkoon tukena, ei kivijalkana.

Tiedot turvassa

Avoimempi suunnittelumalli on omiaan auttamaan tietoturvaa, mutta kaupungin on tehtävä muutakin. Vaikka aihe liippaakin lähemmäs valtiollista kun kunnallista hallintoa, on se niin tärkeä ettei sitä voi nytkään unohtaa. Luottamuksellisuus, kirjesalaisuus ja sananvapaus ovat vain liian tärkeitä asioita jätettäväksi sivuun.

Julkinen tietotekniikkahallinto on Suomessa pystynyt melko hyvin pitämään ihmisten tiedot turvassa, vaikka tilanne huononeekin jatkuvasti. Lisää tietojen tallennusta myös halutaan, usein perusteettomasti. Kunnan on oltava mukana talkoissa ihmisten perusoikeuksien puolesta. Kunnan on annettava selvä sanoma käsityksestään luottamuksellisuuteen. Tietosuojavaltuutetun sanaa on kuultava ja hänen toimistolta on myös kysyttävä vinkkiä tarpeen tullen.

Tietoturva-auditointeja tulisi myös lisätä ja ne on tehtävä ehdottoman avoimesti. Alan keskustelussa suorastaan vilisee tietoa oppilaitosten ja muiden kunnan laitosten tietoturvaongelmista. Näitä toki löytyy aina, mutta huolenaihe on sitä suurempi kun korjausta ei tapahdu, tai se tehdään vasta pitkän ajan päästä. Asenteen pitää olla erilainen. Jos koulun oma henkilökunta ei kuuntele oppilaan ilmoitusta koulun turvaongelmista, pitää olla vaihtoehtoinen taho kaupungilla johon ottaa yhteyttä.

Kirjastot eivät ole oikeita paikkoja sensuurille. Kirjastojen Internet-käyttö on monelle vähäosaiselle ainoa mahdollisuus. Sen on oltava yksiselitteisesti sensuroimatonta. Kaupungin on myös toiminnassaan varmistettava, ettei hanki käyttöönsä sensuroituja Internet-yhteyspalveluja, tästä on tehtävä kilpailulle kriteeri.

Oleellisinta tietoturvassa on toimia asiallisena esimerkkinä sekä reagoida ongelmiin avoimesti ja nopeasti.