Kirjoitukset luokassa » Muut blogit «

13.05.2013

Tämä sivu kerää tietoa ns. tapaus Satu Wirenistä. Kyseessä on Urjalassa vaikuttava hevosalan yrittäjä ja kunnallispoliitikko, joka on pyrkinyt lobbaamaan kunnan rahoja hevosalan toimintaan. Lobbaaminen ei ole rikollista, enkä niin ole koskaan väittänyt. Hän kuitenkin vastasi kritiikkiin lievästi sanoen rankasti. Koska tilanne on päätynyt uhkauksiin asti, katson tarpeelliseksi jakaa tietoa. En ota kantaa siihen, ovatko hänen uhkaukset tai sittemmin tekemät ikävät nimittelyt laittomia – se on oikeuden tehtävä.

Historiallisista syistä, joita en halua tässä kerrata, olen päättänyt miten etenen. Tämä vääntö käydään avoimin kortein ja tiukasti lain kirjainta noudattaen. Ei kostoa, ei uhkailuja, mutta ei myöskään hyssyttelyä. Kerran minut on peloteltu vastaavassa tapauksessa tuhon partaalle. Toista kertaa niin ei tule tapahtumaan. Silloin olin heikko, nyt olen vahva.

7.5.2013 – Satu Wiren kirjoittaa blogin, jossa hän vaati kuntaa suuntaamaan Urjalan liikuntatoimen varoja tukemaan Hessi-nimisen hevostallin toimintaa. Vastasin blogiin kritisoimalla liikuntarahojen ohjaamista kaupalliseen urheiluun. Blogissa oli monia outoja väitteitä, kuten siitä että tallin sijaan vain kunta on vastuussa asiakkaidensa turvallisuudesta. Täten olisi Wirenin mukaan järkevää kunnalta sijoittaa tallin turvallisuuteen, jonka voi täten spekuloida olevan huonolla tolalla.

Ihmettelin blogissa hyökkäävää asennetta Wireniltä, jonka jälkeen päädyin Googlen äärelle. Wiren toteaa omilla kotisivuillaan pyörittävänsä hevosalan yritystä, jonka voi spekuloida olevan kovin lähellä Hessi-tallia. Spekuloinnin pohjaksi esitän, että hän on kotisivujensa ja em. blogin perusteella aktiivinen ko. tallin asioiden parissa ja tämän kokoisessa kunnassa ei varmasti voi pyörittää hevosalan liiketoimintaa täysin irrallaan muusta alan toiminnasta. Tämä myös selittäisi, miksi asia on niin pyhä. Mikäli kunta ohjaisi lisää rahaa hevosalan liiketoimintaan, on loogista olettaa edun valuvan myös hänen liiketoimiinsa. Se on mielestäni eturistiriita.

Keskustelu päättyi parin kommentin jälkeen. Satu poisti – täysin oikeutetusti toki – kommenttejani blogistaan, esittäen samalla ikäviä väitteitä siitä, mitä mukamas kirjoitin.

8.5.2013 – Koska keskustelua ei hänen blogissa voinut jatkaa, julkaisin oman blogin, Satu Wiren ja se toinen lumelääketiede. Kritisoin hänen liiketoimintansa moraaleja tässä tekstissä. Blogi keräsi mukavasti kommentteja. Tarkensin hieman blogia ja lisäsin loppuun vielä kappaleen, jossa korostin malttia – ikäviä ihmisiä vastaan ei pidä toimia ikävästi.

11.5.2013 – Wiren kommentoi blogiini ja vaatii poistamaan häntä kohtaan esitetyt herjat. Koska mitään herjaa ei oltu esitetty, katsoin parhaaksi poistaa moisen kommentin, koska se esitti minusta väärää tietoa.

12.5.2013 – Ilmeisesti (epävarmaa) juristien apua käyttäen, Wiren otti yhteyttä Aamulehteen ja vaati blogiani poistettavaksi. Aamulehti myöntyi tähän, mutta heidän edustaja korosti minulle, ettei blogini rikkonut mitään lakia. He halusivat pysyä sivussa riidasta. Voin ymmärtää tätä. Aamulehti ymmärsi kantaani ja poisti Wirenin oman blogiinsa lisäämät kommentit, jossa hän esitti minua kohtaan ikäviä, perättömiä väitteitä.

Lähetin Wirenille sähköpostia, jossa ehdotin rauhaa.

Hei, tämä nettiriita alkaa nyt riistäytyä käsistä. Ehdotan jarrun painamista.

Miksi olit niin ilkeä minulle? Toivon, että kyse oli vain hetken mielijohteesta. Ehkäpä olit vain vihainen kritiikistä. Ymmärrän, että joskus ihmistä suututtaa. Sen voin antaa anteeksi.

Tunnen monia persuja ja he ovat hyviä ihmisiä, valmiita keskustelemaan, rakentamaan parempaa maailmaa. En halua olla vihanpidossa sinun tai puolueesi kanssa. En ole samaa mieltä persujen kanssa monista asioista, mutta tiedän että heitä tarvitaan ja että heidän kanssa voi jutella.

Voimme olla eri mieltä asioista, mutta meidän ei tarvitse tapella. Meillä on eri mielipide julkisten varojen käytöstä. Ei se ole väärin. Minä haluan liikuntaa, sinä urheilua. Minä kritisoin urheilua, sinä pidät siitä. Kai nyt tällaisen erimielisyyden kanssa voi elää? Kai nyt meille molemmille on tässä maassa tilaa? Et sinä kuitenkaan ole vaatimassa liikuntaa kiellettäväksi, enkä minäkään ole vaatinut urheilua kiellettäväksi, enkä liioin liiketoimintojasi.

Pahoittelen, että mielipiteeni osuivat niin poikkiteloin kanssasi.

13.5.2013 – Wiren lähetti minulle vastauksen, jota en katso asialliseksi julkaista, sillä sen sisältö saattaa arvioni mukaan ylittää määritelmän laittomasta uhkauksesta. Tiivistetysti: hän on nyt useiden viestintäkanavien kautta ilmaissut, että aikoo käyttää eri keinoja, jotta en voisi ilmaista mielipidettäni hänen lobbaustoiminnoistaan.

Alkuperäinen blogini on näillä sivuilla, mutta julkaisin hieman toiselta kantilta asiaa lähestyvän blogin Aamulehden palvelussa. Esitin pahoittelut ylläpitäjälle asian aiheuttamasta vaivasta ja pyrin tässä versiossa noudattamaan hänen minulle antamia ohjeita. He ovat olleet kohteliaita ja avuliaita, enkä edelleenkään voi moittia liikeyritystä liiketoimintansa suojelemisesta turhilta riskeiltä.

Minulla on tietyistä syistä taustalla pelko, että Wirenillä voi olla halua ratkaista riitaa edukseen epätoivottavilla tavoilla. Harkitsen nyt, olisiko aiheellista lähestyä poliisia uhkauksen johdosta. Pahaa pelkään kuitenkin, että heillä on parempaakin tekemistä, enkä saa apua sieltä. Lienee varmasti aiheellista myös lähestyä paikallista Perussuomalaisten toimistoa, aivan vain sen takia että he tietävät asiasta ajoissa.

Mitä minä haluan? Ensinnäkin haluan, että asiaan ei sotketa muita osapuolia. Aamulehti ei tehnyt mitään pahaa suojatessaan selustaansa, enkä usko että Perussuomalaiset ovat tässä myöskään syyllisiä mihinkään. Tuskin Hessi-tallikaan haluaa moista riitaa nimiinsä. Toisekseen haluan, että tavalla tai toisella uhkaus selviää ja tarina päätyy sopuun, mieluiten ilman viranomaisia. Esitin jo omat pahoitteluni kärkkäästä mielipiteestäni. Tyytyisin vastaavaan vastaukseen toiselta osapuolelta, kasvotusten ja todistajien läsnäollessa, kunhan mukana tulisi lupaus rauhanomaisuudesta.

Sitä odotellessa, Wiren on kautta linjan vaatinut yhtä asiaa: että hänen liiketoimintansa yhteydestä paikalliseen lobbaukseen ei saisi puhua. Siten toivon, että asia leviää ja siitä puhutaan.

Keskustelua vaikkapa Google+:ssa.

28.5.2013 – Satu Wiren toteutti yhden lukuisista uhkauksistaan ja syytti minua kunnianloukkauksesta. Kuten arvata saattaa, poliisi teki asiassa nopean päätöksen, ettei rikosta ole tapahtunut. Sain kotiini useamman aanelosellisen mittaisen lyömäaseen, jossa muistutetaan Satu Wireniä siitä mitä laki on: liiketoimintaa ja politiikkaa saa perustellusti kritisoida.

Kiitos saamani avun, olen hyvin tietoinen että Satu Wireniä voisi mahdollisesti epäillä ainakin kunnianloukkauksesta, laittomasta uhkauksesta sekä erinäisistä tekijänoikeusrikkomuksista (oi ironiaa). Voisin esittää poliisille pyynnön asioiden tutkimisesta. En kuitenkaan katso mitään syytä tällä hetkellä lähteä tällaisiin toimiin, sillä nettiuhkailija ei ansaitse sitä PR-etua mitä rikostutkinta hänelle toisi.

Tiettyihin muihin varotoimiin olen ryhtynyt johtuen muutaman saadun uhkauksen luonteeseen, mutta luonnollisestikaan nämä varotoimet eivät ole luonteeltaan sellaisia, joiden yksityiskohtia on syytä paljastaa julkisuuteen.

Satu on kerännyt kritiikkiä laajalti tällä projektillaan ja jopa monet hänen puoluetoverit ovat hänet jättäneet asiassa yksin. Hän olisi voinut heti ensi päivänä rauhoittaa asian, hyväksyä sen että olemme vain julkisten rahojen jakamisesta eri mieltä, mutta hän valitsi toisen. Hän valitsi tappelun, uhkailun ja julkisten varojen törkeän tuhlaamisen tien. Hän hävisi. Hän on vässykkä ja vässykkänä pysyy. Minä puolestani tyydyn olemaan mies, jota kaiken maailman jalkaa polkevat peräkylän poliitikot eivät liikuta suuntaan tai toiseen.

Kiitos kaikille ystäville ja tutuille, uusille ja vanhoille, asiassa antamastanne tuesta ja asiantuntemuksesta. Toivottavasti asiaan ei enää tarvitse palata. Harkitsen vielä jonkun lopputiivistelmäblogin kirjoittamista, jahka työmatkoiltani palailen.

Luokka: Muut blogit  | Kommentoi
12.05.2013

Kritiikin kohteena ollut Satu Wiren otti lakimiehensä kautta yhteyttä Aamulehteen ja vaati onnistuneesti poistettavaksi ao. blogin. Aamulehden edustaja totesi, että mitään lakia ei rikottu, mutta teksti on poistettava. Ymmärrän Aamulehden toimintaa, enkä heitä halua moittia, sillä kaupalliset intressit ovat asiassa huomattavia. Siten julkaisen tekstin uudelleen tässä. Korostan – jälleen kerran – että en syytä häntä rikollisesta toiminnasta, mutta hemmetin ikävä ja yhteiskunnalle haitallinen persoona hän mielestäni on.

Tausta lyhyesti: Wirenillä on hevsoalan liiketoimintaa ja hän vaatii verorahojen ohjaamista tälle alalle. Vaikkakaan hän ei ole suoraan vaatinut verorahoja firmalleen, hän olisi edunsaaja tässä. Kyse on eturistiriidasta, josta häntä kritisoin. Äärimmäisten reaktioiden perusteella taisin osua maaliin.

Satu Wiren ja se toinen lumelääketiede

Kanssablogisti Satu Wiren päätti vähän sensuroida taannoin keskustelua, joten kirjoitellaanpa erikseen. En aio käyttää blogia muistuttaakseni, miten ikävää on luoda blogi monologia varten, vaan hypätään suoraan asiaan. Kysymys on mitä helpoin: bisnekselle tuottoa vai ihmisille terveyttä? Minä en verorahojani halua antaa hänen kaltaisilleen kyseenalaiseen moraaliin taipuville tapauksille.

Terveyttä todella tarvitaan

Blogeissa on useasti käyty useankin kirjoittajan toimesta varsin yleisen tuomitsevasti läpi ikävää PR-temppua, jossa liikunnan nimissä haetaan rahaa jopa tuhoisalle ammattiurheilulle. Tästä juuri keskustelimme ja tästä jatkan jälleen kerran. Urheilun bisneslobbarit, kuten Satu Wiren, toimivat kuten taannoin kovasti puhuneet lumehoitojen mestarit – ei väliä miten ihmisille käy, kunhan mainoksissa saa valehdella ja tilille tipahtelee tuloja.

Kun puhutaan liikkumisesta julkisen vallan taholta, lähtökohdan pitää olla koko kansakunnan edun. Toisin sanoen, enemmän liikuntaa, enemmän terveitä elinvuosia, vähemmän diabetesta, vähemmän terveydenhuoltomenoja, vähemmän varhaiseläkkeitä. Päälle tuleva inhimillinen hyöty on mittaamaton. Painotan erikseen vielä kohtaa koko kansakunnan edusta. Toimien on kohdistuttava niin työttömiin kuin työllisiin, niin nuoriin kun myös senioreihin. Ihmisiä ei saa lokeroida, vaan kaikille tulee tarjota mahdollisuus elää nykyistä terveemmin. Tähän tarjosi hyviä vinkkejä mm. ammattivalmentaja Mika Järvinen.

Entä se urheilu?

Urheilu on vähän kuin liikunta, muttei sinnepäinkään. Yleensä pelistä poistetaan kunnon kehittäminen. Pirkanmaan sairaanhoitopiirin julkaisu kirjoitti pari numeroa takaperin urheilijoiden hoitotarpeista. Lista oli pitkä. Terveys heikkenee kun kehon ehdollistaa luonnollisen vastaiseen toimintaan. Lihakset ja luut menevät, sydänkohtausriski kasvaa, liikuntakyky menee nuorena. Yhä useampi ammattiurheilija päätyy kolmekymppisenä varhaiseläkkeelle. Tätäkö mallia me haluamme tuleville aikuisille tarjota?

Urheilu on bisnestä ja sillä tienataan hullut rahat. Siten se on myös mitä varmin tapa lisätä eriarvoistamista. Vähäosaiset perheet joko jättävät väliin tai urheilevat velaksi, lisäten perheen stressiä. Kunnan tukemana tilanne on vielä pahempi, kun rahaa pitää yhäkin kantaa, mutta lisäksi verorahoja tuhlataan eriarvoistamisen lisäämiseksi. Aivan oma tarinansa ovat monissa urheilulajeissa tiiviisti mukana päihteet, joista voi lukea aivan joka päivä lehdistä. On huumetuomioita, rattijuopumusta, väkivaltarikoksia ja vaikka mitä. Ne harvat, jotka pelissä menestyvät ja henkiin jäävät, kiittävät yhteiskuntaamme siirtämällä kirjansa veroparatiisiin.

Malttia, järkeä ja tasapainoa

On toki väärin sanoa, että kaikki urheilu on pahaksi ja on täysin absurdia ajatella, että mitään pitäisi kieltää. Oikeastaan huomionarvoisia asioita on vain kaksi. Ensinkään verorahoja ei saa käyttää eriarvoistumisen lisäämiseen tai bisnesrötöstelijöiden rikastuttamiseksi ennestään. Toisekseen tuettavan toiminnan pitää olla kansalaisten terveydelle nettohyödyksi.

Valtiolla ja kunnilla on paljon rahaa, eikä ole ihme että sille on monia ottajia. Oli se sitten homeopaatti tai perinteisempi riistoporvari, on silmät pidettävä auki. Etenkin kansanterveyden ylläpito vaatii valppautta ja kykyä ajatella pää kylmänä.

07.02.2011

Tämä blogi poistettiin ilman perusteluja Aamulehden blogeista. En ole saanut sille selitystä, mutta toivon että sellainen vielä löytyy. Olen pari kirjoitusvirhettä korjannut ja ilmaisua selkeyttänyt alkuperäisversiosta.

Koska blogi oli osa isompaa sarjaa, tästä jäi mainitsematta yksi oleellinen lähde, joka tuli ilmi aiemmassa tekstissä. Lähtökohtia-alaotsikon 3. ja 4. kappaleissa lähteenä oli myös YLEllä näytetty dokumentti “Lapset, jotka Eurooppa unohti”.

On jo ehtinyt hieman aikaa kulumaan siitä, kun Jussi Halla-aho kirjoitti täkyjä Illmanin Mikalle. Rajanveto yleistämisen, herjauksen, rasismin ja tilastojen välillä on kuitenkin yhä häilyvämpi. Milloin asiat ovat perusteltuja johtopäätöksiä, milloin tuomittavia? Aiheesta saa mietittävää pitkäksi aikaa.

Virheistä oppii

Asia lähti liikkeelle Sinikka Torkkolan taannoisesta blogista, josta hän päätyi poistamaan kommentteja sekä herjaamaan niiden kirjoittajia. Älkää ymmärtäkö väärin – tarkoitukseni ei ole vihanpito häntä vastaan. Hänelle sattui vihanpuuska ja se purkautui sanoina, eikä minulla ole mitään syytä ottaa tuota muuta kuin inhimillisenä pikku mokauksena, jollainen voisi sattua minullekin. Itse asiassa nostan hattua hänelle siitä, että hän ilmaisi vihansa sanoin eikä väkivallan keinoin. Vaikka olen hänen kanssa eri mieltä, on mukava nähdä ihmisiä joiden kanssa voi olla eri mieltä ilman vastapuolen turvautumista uhkauksiin tai pahempaan. Jatkakaamme sivistynyttä erimielisyyttä vastakin ja pahoittelen että sain sinut suutuksiin.

Taustalla oleva asia on sen sijaan vielä kiintoisampi ja pakottaa pohdiskelemaan rajanvetojen paikkaa. Tällä kertaa aiheena olivat romanit, jotka sopivatkin mietiskelyn pohjaksi mainiosti. Romanien esimerkissä pelikentällä on niin maine ja perinteet, kuin myös tilastot, päivän politiikan kuumat perunat sekä luonnollisesti vaalien alla yleiset lyömäaseet. Absoluuttista, kivenkovaa faktaa on monesti käytännössä mahdotonta esittää johtopäätöksenä. Sen osoittaa jo käyttämäni metafora, sillä kiviä tupataan kyllä koviksi kutsumaan, vaikka jotkut kivet ovatkin pehmeitä.

Lähtökohtia

Katsotaan asiaa ensin romanien maineen kannalta. Kuten tiedämme, he ovat olleet maassamme satoja vuosia. Heidän huonosta maineestaan on tarinoita yhtä pitkältä ajalta. Omasta suvustani olen kuullut tarinoita parin sukupolven takaa. Romanit tällöin kiersivät maataloissa, totesivat olevansa köyhiä ja avuttomia ja pyytävänsä isännältä armollisuutta että voisivat yöpyä vaikkapa navetassa. Kun säälistä tähän myönnyttiin, he sotkivat paikat, ryöstivät kaiken mikä ei ollut kiinni naulattuna ja lähtivät sen sileän tien. Toisaalta, myös toisenlaisia tarinoita Suomen maaseudulta löytyy, joissa romanit olivat mukavia tuttavia monille. Tarinoita yhdistää tosin se lähtökohta, että työmiehiksi tai -naisiksi heistä ei kuitenkaan ollut.

Tilastollisesti romanit työllistyvät huomattavasti surkeammin kuin valtaväestö. Toisaalta, he taas esiintyvät rikostilastoissa huomattavasti valtaväestöä useammin. He saavat myös muuhun väestöön nähden parempaa sosiaaliturvaa erinäisten lisätukien sekä järjestetyn asumisen muodossa. Työnantajilta saatujen palautteiden perusteella he eivät ole halukkaita työhön, vaativat erikoisjärjestelyjä työpaikoilta ja kieltäytyvät monista työtehtävistä. Suomessa YLEn Hullu Juttu -ohjelman tekemä tutkimus osoitti myös, että heistä ei työntekijöiksi ole. Vaikka työ sinänsä sujuisi, se jää yksittäiseen kertaan. He eivät tule paikalle kun lupaavat.

Dokumentit ovat puolestaan osoittaneet esimerkiksi varkaiden olevan heidän piirissä kunnioitetuimpia kaikista. Siinä missä moni valtasuomalainen haluaisi johtajaksi tai kuuluisaksi näyttelijäksi, romaneille suurin ja kunnioitetuin asema on mestarivaras. Yhtä lailla dokumenteissa on todettu, että he eivät kärsi minkäänlaista moraalista dilemmaa varastamisesta, valehtelusta tai huijaamisesta – ainakaan kun kohteena ovat muut kuin romanit. Heidät koulutetaan siihen pienestä pitäen ja jo kymmenvuotiaat lapset ovat monesti lajissa mestareita.

Viimeinen lähtökohta on yhteydessä heidän ja meidän kulttuurimme välillä. Kuten tiedämme, lukuisissa maissa on jo pitkään tarjottu kiertäville ja kerjääville romaneille mahdollisuutta niinsanotusti irrottautua oravanpyörästä. He saisivat kodin, koulutuksen ja ruoan sekä mahdollisuuden pärjätä osana yhteiskuntaa. Vastineeksi heidän tulisi luopua lasten hyväksikäytöstä sekä varastelusta. Parhaissakin esimerkeissä tilaisuus on kiinnostanut noin prosentin luokkaa romaneista, vaikka tiedotus on ollut mittavaa. He, jotka ovat muutoksen läpikäyneet, ovat kuitenkin osoittaneet tyytyväisyyttä lopputulokseen.

Johtopäätöksiä

Aloitetaan johtopäätökset yksinkertaisesta päästä, varastamisesta. Sen tiedämme, että varastaminen ja muu epärehellisyys on heille hyväksytty elämäntapa. Se ei tarkoita, että kaikki romanit sitä harjoittaisivat, mutta määrä on suuri. On kenties väärin puhua heistä täysin yleisesti varkaina. Kenties turvallisempi versio olisi todeta, että romanit ovat äärimmäisen taipuvaisia varasteluun sekä epärehellisyyteen yleisesti. Silloin pysytään tilastollisesti soveliaan ilmaisun piirissä.

Toinen selkeä johtopäätös on nähdäkseni kulttuurieroissa. Romaneilla on oma kulttuuri ja sen arvomaailma on monelta osin täydessä ristiriidassa suomalaisen vastaavan kanssa. Toisin sanoen, on mahdotonta mukauttaa omaa kulttuuriamme niin, että voisimme hyväksyä heidän kulttuurin elementit mukaan, ellemme ole valmiita muuttamaan ihmisten samanarvoisuutta lain edessä. Tästä edelleen voidaan johtaa, että romanit voivat elää osana suomalaista yhteiskuntaa vain, mikäli he ovat valmiita luopumaan monista elementeistä kulttuurissaan. Koska he eivät usein ole tähän valmiina, ristiriitoja sattuu.

Kolmanneksti nostaisin työasiat. Voidaan sanoa, että romanien kulttuurista johtuvien rajoitusten vuoksi heidän kulttuuri ei ole yhteensopiva suomalaisen työelämän kanssa. On ehkä väärin todeta, että he ovat työtä vieroksuvia, vaikka moisen johtopäätöksen voi helposti tehdä. Ehkäpä voitaisiin turvallisemmin todeta, että valtaosa romaneista ei pysty työskentelemään länsimaisessa työyhteisössä.

RASISTI! RASISTI!

Johtopäätösten tekeminen on eriskummallisen vaikea laji. Pienen matkan päässä historiassa sellaisten tekemisestä poltettiin noitana. Tänä päivänä moni tutkija huomaa menettävänsä työnsä tekemällä vääriä johtopäätöksiä. Tavallinen kansalainen puolestaan saa tyytyä rasistin leimaan.

Ehkäpä tilastofobia ei ole ainoa ongelmamme? Kenties olemme myös johtopäätöshaasteellisia?

Luokka: Muut blogit  | Kommentoi